Kalle. Ho, ho, mummo, kahvia ja sokuria saadaan Amerikasta, joka on tuon suuren meren toisella puolen; mutta muutamat ottavat sitä Englannista, johonka sitä sieltä tuodaan laivoilla. Englannista saadaan…
Kaisa. Äläpäs nyt! Englannista saadaan Englannin lankaa, Englannin neuloja, Englannin suolaa ja Englannin tautia. Siitä ei kukaan kiitä.
Kalle. En tiedä oikein, miten Englannin taudin lienee laita; siitä ei puhuta minun maantiedossani mitään. Nyt purjehdimme Kanavasta. Tässä oikealla on Belgia ja sitte Hollanti.
Kaisa. Sieltä saadaan Hollannin palttinaa.
Kalle. Niin, ja Hollannin dukaatteja ja Hollannin juustoja. Tuolla näemme Skotlannin ja Irlannin, ja tuolla kauempana Islannin.
Kaisa. Minä join Islannin jäkäliä eli nummi-jäkäliä kerran kaiken kesää, kun minulla oli kipeä rinta.
Kalle. Nyt tulemme Pohjanmereen; sieltä pyydetään lipeäkaloja.
Kaisa. Mitenkä? — No, nyt meni taas päin mäntyyn, maisteri! Lipeäkalaksi sanotaan kaikkia kaloja, jotka pannaan lipeään, ja ne saattavat olla turskia, merisiikoja ja muita laatuja, jopa haukiakin. Jos maisteri pantaisi lipeään, niin tulisi siitä lipeämaisteri.
Kalle. Kaisa, Kaisa! Sopimatonta on oppilaan puhua tuolla tavalla opettajalle. Mene paikalla tuonne nurkkaan uunin luo häpeämään.
Kaisa. No, no, hyvä maisteri, älkää nyt olko suutuksissanne. En minä milloinkaan enää sano herra maisteria lipeämaisteriksi.