Saturnia.
Talvi: (turkit yllä ja luistimet kädessä).
Maija: Kevät (vehreä, kukitettu).
Julia: Kesä (punainen, viuhka kädessä).
Lucia: Syksy (keltainen, omenia muassa).
Saturnia.
Huomenta herttaisinta, jalo neiti!
Kai, kunniaa ei suurta mulla liene
Tunnettu olla? Olen Saturnia.
Saturnus-hovimestarin mä vaimo.
Tuon, joka ajan meren takapuolla
Hallitsee kartanoa Tähtilinnan.
On kunnon ukkoni jo ijäkäs
Vaan raitis, rivakka. Hän pitää tähdet
Käskystä korkeasta kurissa
Ja tarttuu pyrstötähtein kaulukseen,
Kun puskea maapalloa ne mielii.
Kavalat, häijyt kielet väittävät
Omia lapsiansa hänen syövän.
Tuo, kautta kunniani, valhe on.
Mitenkä saattaa uskoa tuon kaskun,
Mä kysyn vain, kun neljä tyttölasta
On sievää mulla, hänen vaimollaan?
Nuo mansikkaiset neljä nähdä saatte,
Töyräältä Tähtilinnan poimitut.
Mä tuon ne kanssani, kun juuri heidän
Parhaakseen teille nöyrän pyynnön teen.
Lapsista, hyvinhän sen arvannette,
On monta puuhaa, murhetta ja tuskaa.
Väkemme, kiertotähtein tiellä pyörii
He usein; joskus muhvini he saavat,
Auringon yli hunnuks laittavat sen:
Taas kiemuroita kuuhun piirtävät,
Mun valokuvakseni niitä väittäin.
No niin; on mulla tytöt julman kiltit,
Vaan varsin vallattomat; valitusta
Maapallolta niin usein kuulen heistä,
Kun isän puuhissa he täällä käy.
Siis (kumartaa) kunnioitettava kunnon neiti,
Mä mielin panna heidät kaikki kouluun
Ihmistymään. Ja kun mä en maan päällä
Voi tietää koulua niin kunnollista
Kuin juuri tämä teidän johtamanne
Aisoissa äkäpussit pitämään,
Niin teen nyt teille nöyrän pyynnön, että
Mun lapseni sais ensi luokkaan tulla,
Jos eivät ylemmä. Siis hyvä olkaa
Ja kuulustelkaa heitä! Luonnon lapset
He ovat, kuten näette, siistimättä,
Kuin lintu vapaat, vilppahat kuin tuuli.
Heit' ihmistymään saakaa! Tuoss'on yksi.
(Talvi tulee.)
Hän vanhin tyttäreni Talvi on,
Sai viime vuonna, raukka, vilutaudin
Ja makas alla tyynyin valkoisten!
Siks iho kovin kelmeä on hällä.
Vaan vakuutan, ei huonoimpia hän
Luistellessa ja hiihdännässä suinkaan.
Käy esiin, niiaa sievästi!… Kas niin!
Talvi.
On lunta mulla yllä,
Mä talvi olenkin.
Mä suksin hiihdän kyllä
Ja liikun luistimin.
Taivaani pilvet kattaa,
Niin pitkä yöni on;
On metsän' laulamatta
Ja järven' aalloton.
Vaan älä pelkää tuosta!
Tulehmain lämmittää
Ja sallii sadun juosta
Ja leikit järjestää.
Kun joulukuusi loistaa,
Unohtuu pimeä.
Turkissain kätken toista
Sisartain, Kevättä.
Saturnia.
Talvesta esiin, Maija! Laiska Maija
Jo, häntä nyt saa aina odottaa!
(Maija astuu esiin turkeista.)
Hän siinä on. Laps, joka poimit vuokkos,
Ja tanssit sääskein kanssa? Kuinka jaksoi
Käkönen? Eikö kuku selvään hän?
Jo puro pojan myllyä kai käyttää?
Sanonpa sulle, sirkkuseni, että
Jos huolimaton olet toiste, saat
Vähemmän tyydyttävä edistykseen.
Äidille sievä kumarrus nyt tee!
Maija.
Mä olen kevään henki.
Heräjän lumesta,
Pois saan jääkyynelenki
Järveltä, nurmelta.
On Pohjolassa täällä
Niin lyhyt aikani:
Kaikk' ihanuus maan päällä
Äkisti haihtuupi.