"Niin, katsokaas Justiina, sepä se juuri onkin tuhmaa!"
SOKURILEIPURI.
Vispaa tahdas! Munat tähän!
Ei, nyt menee mäntyyn päin.
Jauhoja! mut voita vähän!
Tuhma työn teit, ystäväin!
Lisää, lisää — ei saa surra
Liitua — niin kestää purra!
Konvehdithan kullataan,
Tuhmin lausein laitellaan.
Tilaukset katsokaamme!
Jäätelöitä, hyytelö;
Häät von Hellerillä saamme,
Tanssit laittaa Lehtiö;
Päiväkseen saa kaakun Miina,
Aino, Alma, Karoliina;
Kahvileivät hienot saa
Arpajaisiin toimittaa.
Ristiäiset Riemusella,
Punaväriin leivokset!
Hautajaiset Huolisella,
Värit mustat, valkoiset:
Ihmistunteet maalaan tarkoin.
Myötäväksi pennein, markoin.
Surut, riemut suorastaan
Konvehdein ne nielastaan.
Koulut kohta, tietääkseni,
Luvan saa; niin, tosiaan!
Kyllä tunnen tuttuseni.
Sanoi äiti pojistaan:
Tarjottimet tyhjentyvät,
Haihtuu torttuvuoret hyvät,
Kunnes raunioitakaan
Syötävist' ei olekkaan.
Olis leipurina, silloin
Kelpais! lapset tuumailee;
Aamuin, puolipäivin, illoin
Hilloa hän kauhailee…
Hui, hai! Hätäpäivää eipä,
Kun saa silliä ja leipää,
Tai kun tästä muuttuisi
Vielä pikku pojaksi!
KIRKONKELLOT.
Ne soivat ja kaikuvat nuo kauniit, suuret ja heleä-ääniset kellot, ne soivat kuolleille viihdytystä ja eläville kehoitusta rukoilemaan Jumalaa kaikkivaltiasta, jonka henki liikkuu temppelin holvissa ja koko maailman lävitse. Ne soivat ja soivat uudelleen kehoittaen rukoukseen ja rauhaan, muistuttaen ja herättäen ihmisiä; — kuuleppas, kuinka kauas niiden äänet kaikuvat kirkkaassa kesä-ilmassa laajalle ympäri maiden ja järvien! Kun niitä kuuntelet, soikootpa surussa tai ilossa, niin kiitä Jumalaa sydämmesi pohjasta siitä, että hän niin alinomaa kolkuttaa sydämmesi ovea ja sanoo sinulle: "tule luokseni!" Sillä mitäpä muuta kellot joka päivä sanoisivat kuin juuri nämä sanat: "tule Jumalan luo, tule, tule köyhä, kadonnut lapsi, tule Jumalan luokse!" Niiden ääni kaikuu korviisi ylhäältä ilman avaroilta aloilta, samoin kuin valo, lämpö ja kaikki hyvä ja kaikki kaunis tulee ylhäältä Jumalalta taivaasta. Kuuntele siis kellojen ääntä ja muista, mitä ne sulle sanovat, niin niiden helinä sinulle anoo siunausta korkeudesta, jospa sitte soivat elämää tai kuolemaa.
Oli kerran vanha kirkko, minä kyllä tiedän, missä se oli, mutta te sen saatte arvata. Se oli pienempi, kuin kirkot tähän aikaan ovat, ja oli rakennettu kivestä; olipa siinä kivet niin suuret, ett'ei kukaan ihminen voinut käsittää, että kukaan oli ollut niin väkevä, että nosti niin suuret möhkäleet ylös kirkon seinään. Hyvin jyrkkä katto siinä oli ja naakat tekivät pesänsä sen halkeamiin, ja kirkon ikkunat olivat matalat ja pienet ja niissä oli maalattuja ruutuja siltä ajalta, jolloin Suomenmaassa vielä oli paavin oppi valloillaan. Kirkossa oli tauluja, jotka olivat niin kuluneet, ett'ei kukaan enää voinut saada selkoa niiden väreistä; ja neitsyt Maria lapsen Jesuksen kanssa, sekä kaksitoista apostolia oli veistetty puusta; ja muutamat niistä olivat ennen olleet kullatut, mutta nyt tuskin enää näkyi muuta kuin hämähäkin verkkoa pyhimysten kuvien ohimoilla ja pikkunen kultaa apostolin parrassa. Pyhää ei saa palvella puussa eikä kivessä, vaan hengessä ja totuudessa.