"Niin, katsokaas, se tulee siitä, että almanakalla on etuoikeus laskea leikkiä ja se etuoikeus on painettuna, ja sentähden pitää etuoikeuden oleman selkeää totta", sanoivat ylioppilaat.
Lohi-Matti pudisti päätänsä, mutta nyt olivat jo silakatkin kylliksi savustuneet. Ylioppilaat söivät joka mies kahden edestä ja syöttivät Prinssille kylmää paistia, jota heillä oli kanssansa veneessä. Prinssi istui iloissaan kahdella jalalla ja ikäänkuin keri lankaa etukäpälillään. Syötyään antoivat ylioppilaat Lohi-Matille kiiltävän hopeamarkan ja oikeaa vaakunatupakkaa piippuun, jota täyttäessään Matti sulloi piippunsa halki. Sitte herrat kiittivät hyvästä atriasta ja läksivät purjehtimaan edelleen suureksi suruksi Prinssille, joka melkein kyynelsilmin ja kerimistään kerien niin kauan istui rannalla, kuin vähänkään näkyi veneen valkoisia purjeita kaukaa sinertävältä mereltä.
Lohi-Maija ei ollut sanonut sanaakaan, mutta ajatellut sitä enemmän. Hänellä oli hyvät korvat ja hän oli pannut mieleensä joka sanan tuosta Ahdin tarinasta. Kas, sepä olisi jotakin, ajatteli hän, jos saisi edes yhdenkään sen haltian lehmistä! Olisipa jotakin, kun saisi lypsää aamut ja illat sellaista lehmää eikä tarvitsisi pitää mitään huolta sen elatuksesta. Ei, vaan hyllyllä ikkunan päällä olisi toinen toisessaan kiinni maito- ja kermapiimä-astioita! Mutta niin onnelliseksi minä en suinkaan pääse koskaan tässä maailmassa.
"Mitä sinä mietit?" sanoi Lohi-Matti.
"Enpä juuri mitään", sanoi mummo. Mutta itsekseen hän kuitenkin muisteli muutamia vanhoja loitsuja, jotka hän oli lapsena oppinut ontuvalta ukolta, joka osasi tehdä hyvää kalaonnea. "Jospa koettaisin?" ajatteli hän.
Se päivä oli lauantai eikä Lohi-Matilla ollut tapana laskea lauantai-iltana silakkaverkkoja, sillä hän tiesi varsin hyvin, ett'ei sopinut rikkoa sabattia. Mutta kun ilta alkoi tulla, sanoi mummo äkisti: "nyt meidän pitäisi laskea verkot."
"Ei", sanoi ukko, "ei pyhäyönä kalastaminen koskaan tuo siunausta myötänsä."
"Viime yönä oli myrsky ja me saimme niin vähän", sanoi mummo. "Vaan nyt on järvi tyyni ja kirkas kuin peili, ja sillä viimeöisellä tuulella kala kyllä nousi maalle päin."
"Mutta tuolla on myrskyn merkki luodepilvessä", sanoi ukko, "ja Prinssi pureskeli äsken ruohoja."
"Eihän vain liene syönyt minun ruoholaukkaani?" kysyi mummo.