"Ja minä koetan parastani", sanoi Karhu.
Eräänä kesänä rikas patrooni Kultanen matkusti omalla laivallaan Apollolla Tukholmaan ja otti molemmat pojat mukaansa. Ahvenanmerellä purjehtiessa oli heillä hyvä tuuli ja kaunis ilma. Moosep vetelehti kajuutassa romaaneja lukien. Karhu oli kajuutanvahtina ja kaikkein juoksupoikana. Hän oli huuhtonut laivankannen, pessyt talrikit, kiillottanut saappaat, käynyt ylhäällä raakapuulla selvittämässä isoa purjetta ja kiivennyt keulapuun nenässä asti pienentämässä etupurjetta, kun patrooni Kultanen huusi: "Metsäkarhu!"
"Patrooni!" vastasi Karhu. Hän ei koskaan uskaltanut muulla nimellä puhutella isintimäänsä.
"Puhdista minun piippuni!"
"Kyllä teen, patrooni!"
"Varo suurta hopeasilaista merenvahapiippua. Muista, vetelys, että se maksaa sata riksiä."
"Kyllä teen, patrooni!"
Karhu seisoi etukannella lähellä laitaa piippuja puhdistamassa, kun Moosep tuli takaapäin, pisti neulalla kovasti mekon läpi ja kysyi: "mitäs nyt teet, Metsäkarhu?"
"Puhdistelen patroonin piippuja."
"Annas kun minä autan!" sanoi Moosep, sieppasi suuren merenvahapiipun ja alkoi nakutella sitä laitaa vasten; niinkuin oli välistä nähnyt isänsä tekevän. Mutta pesä olikin löyhässä eikä siinä myöskään ollut mitään nauhaa. Siispä se putosi Ahvenanmereen, niin että jäljestä kuului vain "put puli."