Siellä oli vuohi kytkettynä aitaukseen kannelle. Karhu päästi sen irti, otti leipäkakun veden päältä, ja yritti taas laskeutumaan veneesensä. Hän kaaloi vedessä kajuutan oven ohitse. Siinä uiskenteli kaikenlaisia kapineita, ja samassa hänelle johtui mieleen tuo itsepäinen uni. "No, olkoon menneeksi kolme kappaletta, koska minulla jo on kaksi!" ajatteli Karhu, sieppasi pienen mahonkiarkkusen, joka kellui aivan portaiden edessä, ja kiiruhti vuohen, leivän ja arkkusen kanssa veneesensä. Jopa olikin aika. Hän ei vielä ehtinyt monenkaan sylen päähän laivasta, kun kuuli omituisen kohinan; mereen syntyi pyörivä kuoppa, suuri laiva painui, ja kohta tasoittuivat aallot jälleen, niinkuin ei koskaan laivaa olisi siinä ollutkaan olemassa.
Kaksi päivää ja kaksi yötä ajelehti Karhu veneessään merellä. Hän antoi leivästään osan vuohelle, ja vuohi antoi hänelle maitoa. Kolmannen päivän aamuna näkyi laiva. Se lähestyi, se huomasi pojan mekon, jonka hän oli sitonut airoon hätälipuksi, otti hänet veneestä laivaan ja vei Tukholmaan.
"No, poikanen, kenenkä luo minä nyt sinut vien täällä kaupungissa?" kysyi kapteeni.
"En minä tunne ketään Tukholmassa", vastasi Karhu. "Antakaa minun jäädä laivaan kajuutanvahdiksi ja oppia palvelusta. Minä tahtoisin mielelläni tulla kunnon merimieheksi, niinkuin isänikin oli."
"Vai niin!" vastasi kapteeni. "No, käypihän tuo päinsä. Entinen vahtini juuri eroaakin palveluksesta, hänelle on tullut ikävä äitinsä piparkakkuja. Jää sinä tänne, niin minä myön vuohesi, että saat sillä rahalla ostaa itsellesi paremmat vaatteet. Sinun entinen isäntäsi ei liene ollut sinulle kovinkaan antelias."
"Antoi hän minulle ruokaa", vastasi poika.
"Niin kai, ja sanoi sinua Metsäkarhuksi, se kyllä näkyy vaatteistasi.
Mutta nyt pitää Metsäkarhusta tuleman aika mies."
Karhun sydän sykähti ilosta. Nuo samat sanat hän nyt kuuli jo kolmannen kerran.
Seuraavana päivänä Karhu läksi astuskelemaan suurta Tukholmaa, ostaakseen vaatteita. Eräässä kadun kulmassa seisoi suuri ihmisjoukko lukien nurkkaan naulattua suurta paperia. Karhu seisattui, hän niinkuin muutkin, ja kysyi, mitä siinä oli. "Ohoh", vastasi eräs leveähartiainen raudankantaja, kädet housuntaskuissa, "kaikki tuhkimukset ne ovatkin olevinaan uteliaat! Ei se sinuun koske. Eräs ylhäinen herra lupaa tuhat riksiä palkinnoksi sille, joka hänelle toimittaa pienen mahonkiarkkusen takaisin Ahvenanmerestä. Mene sinä vain kotiisi lukemaan katkismusta!"
Karhulle johtui mieleen pikku mahonkiarkkunen, jonka hän oli pelastanut uppoavasta laivasta. Kolme kappalettahan unikin oli hänelle huutanut.