Tämä oli kaikki, niinkuin olla pitikin. Mutta patrooni Kultanen ja hänen poikansa Moosep olisivat ennemmin suoneet Metsäkarhun yhä vielä istuvan veneessään eikä koskaan palanneen. He kadehtivat hänen onneansa ja miettivät yöt päivät, miten he pääsisivät yhtä rikkaiksi kuin Metsäkarhu. Hän oli kertonut heille seikkailunsa Nukku-Matin kanssa, maininnut haaksirikkoisen laivan ja mahonkiarkkusen sekä leikillä jutellut unenkin, joka oli huutanut hänelle: "kolme kappaletta! kolme kappaletta!" Sen kaiken sommitsivat patrooni Kultanen ja Moosep yhteen ja tulivat yhä enemmin vakuutetuiksi, että siinä täytyi olla taikoja seassa. Mutta voisimmehan mekin samalla tavalla tulla rikkaiksi, arvelivat he.
No, pitihän koettaa samaa keinoa. Vanha Apollo oli vielä satamassa ankkurissa, vaikka halkeilleena ja hataroituneena. Kultanen laitatti sen kantoon, lastasi sen täyteen tervaa ja turkiksia ja läksi poikinensa purjehtimaan Tukholmaan, toivoen matkalla löytävänsä Ahvenanmerestä mahonkiarkkusen.
Kaikki oli tehtävä samalla tavalla kuin ennen muinoin silloin, kuin Metsäkarhu jätettiin merelle. Patrooni Kultanen pudotti vanhan, kelvottoman merenvahapiipun mereen, oli olevinaan siitä hyvin suuttunut ja jätti Moosepin suuressa sluupissa tyynelle merenselälle. Sluuppiin oli tehty vuode kahdesta höyhenalusesta, silkkipeitteestä, hienoista lakanoista ja kolmesta tyynystä. Pantiinpa Moosepille evästäkin: neljä suurta vehnäleipää, voipytty, vasikkapaisti, kaksi juustokimpaletta, iso vati lättyjä, hillopurkki, koko kori olutta ja kuusi pulloa viiniä. Yllä oli Moosepilla sudennahkaturkki ja jalassa pitkävartiset saappaat, kun hän pitkänänsä vetelehti pehmeillä tyynyillä, sikaria poltellen.
Laiva purjehti pois, sluuppi jäi yksin, kaikki oli niin hiljaista. Moosep söi vahvan illallisen, joi olutta ja viiniä ja huomasi seikkailun oikein miellyttäväksi. Kun rupesi pimenemään, veti hän peitteen korvillensa ja nukkui sikeään uneen. Iltasiunauksen rukoileminen oli hänestä aivan tarpeetonta.
Yöksipä kasvoikin myrsky. Moosep makasi ja myrsky ajoi sluupin Ohdakesaarten rantaan. Siellä akka Painajainen istui karkealla kalliolla, saalista väijyskellen. Hän huomasi Moosepin, veti hänet sluuppinensa maalle, vei hänet ummehtuneesen luolaansa ja pani nokkosvuoteelle. Ne pistelivät ja polttivat koko hänen ruumistansa, lyijyä oli hänen silmäluomiensa, lyijyä sydämmensä päällä, ja akka puristeli hänet mustelmille, nipisteli häntä, tukisteli häntä ja nauroi niin ylellisesti, että hänen pukinnahkaturkkinsa selkämys halkesi pelkästä ilosta. Pidettyään sellaista peliänsä hetkikauden viskasi akka Moosepin jälleen sluuppiin ja sysäsi sen pois rannasta menemään menojansa.
Moosep heräsi siitä, että hän makasi vedessä, ja sluuppi heittelehti kuin pallo aaltojen välillä. Kauhistuen nousi hän ylös, mutta kaatua keikahti jälleen kumoon; hänen päätänsä pakotti ja ruumiinsa oli kuin nokkosilla kylvetetty. Kolme päivää hän ajelehti merellä, voimatta liikahtaa tai mitään syödä; vielä auringonpaistekin häntä vaivasi. Seikkailu alkoi jo tuntua ikävältä. Kolmantena päivänä asettui myrsky, ja nyt päätti Moosep syödä aika lailla. Voi, vehnäleivät ja juustot olivat lionneet vedessä aivan kelpaamattomiksi, voipytty oli vierähtänyt mereen ja lätyt joutuneet turskain ruoaksi. Onneksi oli vielä jäljellä vasikkapaisti, oluet ja viinit. Moosep söi ja tunsi mielensä rohkeammaksi. Kas vain, eikö tuossa todellakin ollut haaksirikkoinen laiva ilman mastoja kivisärkällä. Moosep sousi sinne: ei ketään ollut laivassa, kaikki hujan hajan, lastin palasia uiskenteli vedessä. Moosep olisi voinut pelastaa paljonkin tavaraa, mutta hän etsi vain kolmea kappaletta: vuohta, leipäkakkua ja mahonkiarkkua. Vuohta ei löytynyt, mutta sen sijaan laivakissa; ei myöskään näkynyt missään leipäkakkua, vaan sen sijaan hän otti tervapytyn. Jospa vain nyt olisi löytynyt mahonkiarkkunen kolmanneksi! Ja mikä onni! hän löysikin pyöreän rasian, ja ell'ei se ollut mahongista, niin olihan toki haavasta. Niiden kolmen kappaleen kanssa sousi hän tyytyväisenä pois laivan luota.
Tuli ilta. Moosep söi vasikkapaistia, joi olutta, nukkui ja ajelehti merellä. Tuli aamu. Moosep heräsi, tunsi nälkää ja yritti syömään, mutta kissa olikin yöllä syönyt kaiken vasikkapaistin, mitä jäljellä oli. Hän olisi mielellään heittänyt kissan mereen, mutta se raapi häneltä kasvot; "ei, kolme kappaletta, eläköön!" Kuudentena päivänä ei Moosepilla ollut merellä enää muuta kuin viiniä, raukalla! Hän joi, tuli päästään pyörälle ja olisi ehkä piankin pudonnut mereen, ell'ei juuri silloin olisi halkovene sattunut Ahvenanmaalta tullen purjehtimaan ohitse.
"Ota kiinni vaan ja toimita tuo juoppolalli tänne!" huusi perimies ainoalle venemiehelleen. Venemies teki työtä käskettyä ja veti Moosepin ylös. "Virkisteleppäs häntä vähän nuoranpäällä, niin hän tulee jälleen iloiseksi!" käski perimies.
Mooseppia siis virkisteltiin ja sitte vietiin hänet hyvästä maksusta Raumalle. Astuttuaan isänsä eteen löi Moosep nyrkkinsä pöytään ja kysyi, miksi hänet oli jätetty kuudeksi päiväksi merelle. "Voi, rakas poika", vastasi patrooni Kultanen, "jospa tietäisit, mitä on tapahtunut! Samana yönä, kuin sinut jätettiin sluuppiin, nousi hirveä myrsky; me hakkasimme mastot poikki, mutta tuuli ajoi laivan kalliolle, eikä kellään ollut aikaa ajatella sinua. Voi kaunista Apolloani! Voi tervatynnyrejäni ja kalliita turkiksiani! Ne maksoivat enemmän kuin ämpärillisen hopeaa ja kultaa. Voi! voi! sitä vahinkoa!" Ja patrooni Kultanen itki katkerasti, sillä ei mikään siihen mieheen koskenut niin kovasti kuin rahan menettäminen.
"Mutta kuinka sinun onnistui?" jatkoi hän nyyhkien. "Löysitkö arkkusen?"