"Löysinpä niinkin!" riemuitsi Moosep. "Tottahan tuota jotain piti saadakin. Minua on tukisteltu, raavittu, nipistelty, purtu, puristeltu, sysitty ja pieksetty, niin että tuskin enää koossa pysyn. Mutta mitäpä tuosta. Minä olen maannut suolavedessä, irvistellyt auringonpaahteessa, minua on varastettu, minä olen juonut viiniä ja saanut selkääni nuoranpäätä; mutta ei siitäkään lukua. Niin ja niin on tapahtunut. Nyt minä olen niin rikas, että Metsäkarhu on vain myyrä minun rinnallani."
"Rakas poika, olemmeko todellakin nyt niin rikkaat?" ihmetteli isä.
"Minä sanon, että minä olen rikas, eikä teillä ole sen kanssa mitään tekemistä", virkkoi Moosep äreästi.
"Mutta rakkahin poikani, minähän olen nyt köyhä. Emmekö elä yhdessä sinun rikkauksillasi kuin hyvät ystävät?"
"Emme toki, en anna kengänpaikkaakaan", vastasi Moosep.
"Voi Moosep, kun voitkin olla noin kiittämätön lempeätä isääsi kohtaan!
Missä sinun arkkusi on?"
"Tässä!" ja Moosep ylpeillen näytti rasiataan.
"Mitä hullua!" ärjäsi patrooni Kultanen. "Sekö rasia se on? No, mutta sinähän olet käynyt meidän omassa Apollossamme."
"Olenko minä käynyt Apollossa?"
"Oletpa niinkin. Kauniita aarteita! Mitäs luulet tuossa rasiassa olevan?"