"Jospa minulla nyt olisi kaikki litteät kivet, joita olen viskellyt pitkin veden pintaa, ja ne olisivat oikeita voileipiä, niin miten minä söisin!" ajatteli Knut itsekseen.
Silloin vieri eräs aalto kauas rannalle ja kasteli Knutin paljaita jalkoja; vaahdosta nousi valkoinen olkapää, ja samassa jo istui sievän sievä pikku tyttö Knutin vieressä vuorella. Tyttö oli melkein yhtä pitkä kuin Knutkin, hänellä oli yllä vaaleanvehreä leninki, käsissä hopeiset rannerenkaat, pitkässä kullankeltaisessa tukassa kultakampa ja päässä seppele kauneimmista valkoisista lummekukista. "Kas, hyvää päivää, Knut Soittelija!" sanoi hän äänellä, joka kuului puron solinalta kivikossa keväällä. "Miksi sinä näytät niin huonolta tänään?"
Knut katseli tyttöä kummastellen ja vastasi: "Miksipä en näyttäisi huonolta, kun en ole eilispäivällisestä asti saanut muuta syödäkseni kuin kuumaa kankirautaa, jäätynyttä elohopeaa, kastepisaran, itikan jalan ja seitsemän kuormaa sammalsuota?"
"Poika parka!" sanoi ystävällinen pikku tyttö, sivellen pehmoisella kädellään hiukset pois hänen otsaltansa. "Tuleppas minun kanssani, niin saat syödä kylliksesi merenvaahtoa ja oikeita helmiä!"
"Kiitoksia paljon, mutta kyllä minä olisin tyytyväisempi, jos saisin vadillisen paistettuja kampeloita ja viisitoista voileipää mateenmädin kanssa."
Tyttö nauroi. "Etkö ole koskaan syönyt hyytelöä paljon sokurin kanssa? Minäpä sanon sinulle jotakin. Minä olen Aallottaren rakkain kammarineitsyt, ja Aallotar on Ahdin rakkain lapsi, hän, joka asuu kauniissa korallilinnassa tuolla meressä ja leikkiessään aaltojen kanssa astuskelee kauniita jälkiä hiekkaan. Eilen olimme 'haukkasilla' Helmikarin rannalla, ja silloin Aallotar pudotti taikapillinsä. Maininki sanoi minulle sinun löytäneen sen. Jos lähdet minun kanssani ja annat pillin takaisin Aallottarelle, niin saat palkinnoksi kokonaisen vuoren kauneimpia meren helmiä."
"Ei, kiitoksia pyynnöstä; minua on kutsuttu päivälliselle Harjulaan, enkä minä ole syönyt mitään eilisestä asti."
"Enkö minä sinun mielestäsi ole kyllin kaunis?" sanoi merenneito, otti häntä kiinni molemmin käsin ja katsoi aivan läpi hänestä välkkyvillä sinisilmillään. "Etkö suutele minun ruususuutani?"
"Ruma et kyllä ole, mutta mieluisemmin minä suutelisin hyvää lintupaistia."
"Kuuleppas sitä!" sanoi merenneito nauraa helähyttäen. "Minä sanon sinulle vielä jotakin, Knut Soittelija! Jos lähdet minun kanssani ja annat pillin takaisin, niin saat ruveta minun rakkaaksi sulhokseni, minä tulen sinun rakkaaksi morsiameksesi, ja me elämme tuhat vuotta onnellisina silkissä ja helmissä."