Ken? — Vahtimestari kanslian:
Lainhakemuskirjaa? — On tuo.
— Ken taas? — Mies Viljon & Valjakan;
— Kakstoista kirjettä, nuo!
— Ken siellä? — Herra von Uusi-Muoti:
— Pumaatapönttö ja seljaa luoti.
— Ken se? — Mies tohtori Tuitterin,
Hän saapi postissa murmelin.
— No, moista myös tulis postin tuottaa;
Ikänsä tohtori saanee vuottaa.
Vaan vihdoin niiavi tyttönen
Niin vilpas ja vikkelä:
Pakettia eiks ole minullen?
Se tulisi äidiltä.
— Mitä siinä on? — Kukapas sen tiennee?
Kai syötävää siinä jotain lienee.
— No, katsotaan, mitä siinä on!…
Saat leivoksia ja katkismon.
Nyt kukko munille rupeaapi,
Sen seikan toimehen posti saapi.
Käy kiinni luukku, ja sisään jää
Mies vaivattu, puuhaava;
Kuin mylläri, vuodesta vuoteen tää
Myös laittavi jauhoja.
Maailman puuha sen virtaa kiitää,
Maailman koukerot kulkee siitä,
Hän jauhaa kullat ja kukkaset,
Surut, murheet, sormukset, rukkaset.
Nyt katsoo koskessa uivaa kaarnaa
Hän, mailman puuhasta elävä saarna.
KEKOLA JA SAMMALPARTA.
Muurahaiskeko oli keskellä metsää vuorella, pitkän satavuotisen hongan juurella, jonka nimi oli Sammalparta, ja sen paikan nimi oli Kanervala, koska siinä tasangolla kasvoi kaikkialla kanervia. Sammalparta oli sen verran muinaisen Tantaluksen kaltainen, että hänkin oli tuomittu lakkaamatta janoamaan, vaikka hänellä oli vettä silmäinsä edessä, mutta siihen hän ei ulottunut. Sammalparta sai vain katsella aukealle merelle, mutta kuitenkin ainiaan janota kuivalla vuorella, josta sadevesi juoksi niin nopeasti pois, että ainoastaan maanpinnassa olevat juuret ehtivät hiukan kostua. Turhaan ojenteli honka juuriaan kauas vuoren rakoihin; siitä hän tosin sai tukea, seistäksensä, ja kyllä sitäkin tarvittiin myrskyssä; mutta vettä hän sai ainoastaan pienestä sammakkojen ropakosta, joka oli lähellä, mutta sekin oli enimmäkseen kuivana. Sammalparta olisi kuollut janosta, ell'ei iltapilvi olisi välistä antanut hänelle kastemaljaa tai kostea merensumu välistä käärinyt valkoista, märkää lakanaansa hänen ympärilleen, virvoittaen hänen kuihtuvia oksiaan. Muuten hän huoaten katseli ylös pilviin, jotka lensivät niin ylhäältä hänen päällitsensä, tai mereen, joka pauhasi niin syvällä hänen allansa. Nuorena ollessaan oli hän päättänyt kasvaa ylös hamaan taivaasen asti, mutta aina vielä vähän puuttui pituutta, eikä hän viimein enää kasvanut pituudelleen, vaan paksuudelleen. Kuitenkin teki hänen mielensä vieläkin taivaasen; sinne tahtoi hän kaikin mokomin kerran päästä tästä janoisesta maasta.
Sammalparran juurella oli muurahaisten asunto, ja sen nimi oli Kekola. Se oli muurahaisten mielestä kaunis nimi; he häpesivät sanoa sitä vain keoksi, silloinhan heitä olisi muka saatettu luulla kenties miksi raukoiksi. Kekola oli täydellinen tasavalta, jossa jok'ainoa jäsen teki työtä yhteiseksi hyväksi sekä taisteli kuin sankari kaikkia käärmeitä, turilaita ja muita vihollisia vastaan. He olivat ahkeraa ja lainkuuliaista väkeä, nämä muurahaiset, joka oli heille suureksi kunniaksi, mutta he eivät vain käsittäneet, miksi Sammalparta oli niin suuri, kun he itse olivat niin pienet. Pieninkin havuneula, joka putoisi Sammalparrasta, oli heille kokonainen hirsi, ja siitäpä he juuri saivatkin rakennustarpeita Kekolaansa.
Muutamat muurahaiset olivat kiivenneet aivan Sammalparran latvaan asti, ja se oli heille koko päivänmatka. Palattuaan alas luulivat he olleensa jo aivan puolitiessä kuuhun. "Sammalparta pyrkii taivaasen", sanoivat he. "Mitenkä voidaan ollakaan niin suunnattoman suuri ja niin äärettömän tyhmä?"
Sammalparta kuuli, mitä nuo pikku elukat puhua supisivat hänen juurellansa, ja katsoi heitä korkeudestaan. "Kyllä minä pyrinkin taivaasen", sanoi hän. "Täällä maan päällä ei minulla ole muuta kuin tuo kova vuori ja sammumaton jano."
"Kuulepas vain, mitä hän sanoo!" sanoivat muurahaiset toinen toiselleen. "Miksi hän ei tee työtä, niinkuin me, jokapäiväisestä leivästään ja katosta päänsä päällä ja pysy kauniisti täällä maan päällä, johon hänen juurensa kuitenkin ovat kiinni kasvaneet. Kun on suojaa ja ruokaa, ei tarvita taivaan valtakuntaa."
"Mutta kuitenkin on jotakin, joka panee minut haluamaan taivaasen", sanoi Sammalparta. "Sinne päin minä olen pyrkinyt aina pikkuisesta asti."