Niin sanoen avasi hän luolan oven, ja heti tulvaili sisään kuin pilvi. Se oli Lapin nälkäisten itikkain pilvi, tuhannen tuhansia; kunnes luola oli täynnä kuin sakeaa savua. "Toivotan sinulle suurta huvia uusista tuttavistasi", sanoi ilkeä velho ovea sulkiessaan.
Kultakutri ei ymmärtänyt hänen tarkoitustaan. Hänhän ei tiennyt mitään Lapin itikoista eikä Persian tulikärpäsistä, sillä yöt päivät oli ennen muinoin joku neitsyt aina seisonut hänen vieressään pitkällä riikinkukon höyhenellä ajelemassa pois ilman petoja. Eikä hänen nytkään tarvinnut oppia tuntemaan ihmisten ilkeyttä, sillä heti kun ovi sulkeutui, kiertyi hänen ympärilleen tiheä harso, kudottu hienoimmista aineksista, jonka unet toivat hänelle keijukaisten kangaspuilta. Sen harson läpi eivät itikat päässeet eivätkä siis saaneet sinä päivänä ja yönä maistaa tippaakaan kuninkaallista verta. Ne pistelivät kaikin voimin tunturin kovaa kraniittia eli harmaata kiveä, mutta huomattuaan sen liian laihaksi imeä ja hyvät toiveensa rauenneiksi sijoittuivat ne kuin harmaa hämähäkin verkko pitkin kaikkia vuoren seinien rakoja ja reunoja.
Puolen yön aikaan aukesi hiljaa luolan ovi ja sisään astui lappalaisakka, kädessä ruukku, sekä jäljestä Pimpepanturi tulipäreen kanssa. "Lapsi raukka", sanoi hyväluontoinen mummo, "sääli minun on sinua, mutta minä en tohdi laskea sinua ulos, sillä ukkoni silloin minut muuttaisi tunturirotaksi. Kas, tässä tuon sinulle ruukussa pikiöljyä, voitele sillä koko ruumiisi, se on paras keino suojella itseään itikoilta."
"Ja kas, tässä tuon minä savustetun poronpaistin, ett'et kuole nälkään", sanoi Pimpepanturi leppeästi. "Johan siitä vähän pureskelin, kun tuli niin nälkä tänne astuessa, vaan vielä siinä on lihaa luiden päällä. Minä varastin luolan avaimen isän maatessa, mutta en minä tohdi sinua laskea ulos, sillä isä minut muuttaisi ahmaksi. Ei sinun siltä tarvitse ottaa minua mieheksesi; uskallanpa vaikka lyödä vetoa, ett'et sinä osaisi edes keittää minulle kunnon verileipääkään."
"En, sitä minä en suinkaan osaa", vastasi Kultakutri ja kiitti molempia hyväntahtoisuudesta, mutta selitti samalla, ett'ei hänellä ollut ollenkaan nälkä eivätkä itikatkaan olleet häntä yhtään pistelleet.
"No, jääköön sentään pikiöljy tänne varmuuden vuoksi", sanoi lappalaisakka.
"Niin, jääköön sentään tänne poronpaistikin", sanoi Pimpepanturi.
"Kiitos, kiitos!" virkkoi Kultakutri.
Ja ovi sulkeutui ja yö kului. Aamusilla tuli Hirmu ja luuli nyt ihan varmaan tapaavansa vangin niin kesynä, kuin suinkin saattoi toivoa, sekä itikkain pistelemisistä puolikuolleena. Mutta nähtyään hänen yhtä kukoistavana kuin ennenkin peittävän kasvonsa eikä vastaavan mitään, suuttui hän hirmuisesti.
"Tule ulos!" tiuskasi hän.