Juomanlaskija. Yhdeksän vuotta, hillonokka, yhdeksän vuotta. Et sinä koskaan sen vanhemmaksi pääse, ja tiedänpä minä kyllä syynkin. Sentähden, että niin huonosti pidit huolta haltija-neitojen ravinnosta sinä päivänä, kun prinsessa ristittiin.
Kokki. Mitä partaan koskee, niin onkin hyvä luonnon järjestys, ett'ei kokkipojilla ole partaa, sillä he sen pistäisivät joka kastekkeesen, kun tarpeetta häärivät paistinpannujen ympärillä.
Sam (nyyhkyttäen). Minunko oli syy, että kaikki kävi nurin päin niillä suurilla päivällisillä viisitoista vuotta sitte? Miksi se Päivätär-neiti minulle tuomitsi niin kovan rangaistuksen, että minun pitää ainiaan oleman pienenä kokkipoika-parkana eikä saamaan koskaan partaa eikä koskaan parempaa palkkaa? Minä en tätä kestä enää, minä menen Tuonetar-neiden luo ja tarjoudun paimentamaan hänen pöllöjänsä.
Juomanlaskija (nipistää häntä korvasta). Etkö joudu alas kellariin?
Kokki (nipistää häntä toisesta korvasta). Etkö riennä ylös kanakoppeliin?
Sam (ruikuttaen). Tulen pian.
(Menee.)
Juomanlaskija. Tottapa silloin viisitoista vuotta sitte olikin hirveät pidot. Oikein kauheata! Vierasten piti käymän pöytään eikä ollut edes kaivovettäkään tarjota.
Kokki. Niin, selkääni karmii, kun sitä muistelen. Ei senkään vertaa ruokaa, että rotta olisi siitä suuhunsa saanut. Onneksi me kaikki syytimme Samia. Kun antaa niin selviä käskyjä…
Juomanlaskija. Ja niin vähä tekemistä kuin hänellä… Mutta lähtään, virkaveljeni, ottamaan vähän vahviketta sill'aikaa, kun Sam laittaa kaikki valmiiksi päivällisille. (Menevät.)