Ruusu (vaihtaa Tuonettaren kanssa paikkaa, tarttuu värttinään, kehrää ja laulaa).
Suloista, kun kiertyvät pehmeät langat
Nuo pehmeät langat!
Jos vois ijäks sitoa murehet sankat,
Niin, murehet sankat,
Ja onnea tuottaa
Vois niille, mit suotta
Saa kärsien, kyynelin riemua…
Ai, sain haavan värttinästä!
Tuonetar (kuuluvasti ja kolkosti).
Sattui sallimuksen mukaan;
Sit' ei saata estää kukaan.
(Tuonetar katoaa.)
Ruusu (hiljalleen uneen uupuen).
Kaikki onnekkaat! oi, tästä
Riemastuin. Mä eloni
Soisin muille hyväksi…
Päivä… kevät!… Hyvästi!
Valotar (jatkaa kehruulaulua).
Jos voisit sä sitoa murehet sankat,
Sä murehet sankat,
Ja onnea tuottaa
Sä niille, mit suotta
Saa kärsien, kyynelin riemua vuottaa!
(Toisen seikkailun loppu.)