"Tässä on sinulle joululahja, Liisa", sanoi hän pyyhkien huurua ruskeista kiharoistaan. Ja sitten hän kertoi, kuinka hän oli lapsen löytänyt.
Uudistalolaisen vaimo otti lapsen, irroitti nahkaisen puvun pois ja antoi hänelle lämmintä maitoa.
"Jumala on lähettänyt sinut meille, lapsi raukka", sanoi hän. "Miksi minua noin katselet? Ell'ei sinulla ole isää eikä äitiä, niin on Simo Sorsa oleva isäsi ja minä olen äitisi, ja sinä olet oleva meidän lapsemme. Simmu, Palte ja Matti tulevat varmaan iloisiksi, kun saavat sisaren, sillä sinähän olet tyttö. Oletkohan sinä edes kristityksi kastettu?"
"Siihen ei ole luottamista", arveli uudistalolainen Simo Sorsa.
Lappalaisilla on pitkä matka kirkolle, sentähden säästävät he lastensa kastetta, kunnes lapset tulevat vanhemmiksi. Silloin ajavat lapset itse papin luo, ottavat pappia kädestä ja sanovat "amen", kun hän on heidät kastanut. "Koska nyt on aamukirkko, on parasta, että viemme lapsen heti kastettavaksi", sanoi Simo.
Vaimosta oli tämä neuvo hyvä, ja niin kastettiin löytölapsi ja hän sai kasvatusäitin nimen: Elisahet. Pappi kummasteli, kuinka lapsen silmät loistivat aivan kuin tähdet, ja sanoi leikillisesti: "Tähtisilmä pitäisi nimesi olla eikä Elisabet."
Uudistalolaisen vaimosta ei tämä puhe ollut kristillistä, ja hän kertoi sen miehellensä. Mutta Simo Sorsa oli huomannut saman kuin pappikin ja arveli, että toinen nimi on yhtä hyvä kuin toinenkin. "Mitä nyt?" sanoi vaimo. "Ethän vain luule lasta loihtijaksi, koska hän on Lapin lapsi, ja lappalaiset ovat loihtijoita? Simmulla ja Paltella ja Matilla, niin, niillä kyllä on yhtä kauniit harmaat silmät, kuin hänellä ruskeat, ja jos tahdot tytölle liikanimen antaa, niin olkoon se 'kissansilmä', voihan sekin olla yhtä hyvä."
Uudistalolainen ei tahtonut suututtaa vaimoansa, ja oli unohtavinaan uuden nimen, mutta tieto papin sanoista levisi ympäri lähiseudun ja siitä päivästä rupesivat naapurit sanomaan Simo Sorsan löytölasta Tähtisilmäksi.
Tyttö kasvoi kolmen kasvattiveljensä seurassa, ja hänestä tuli yhtä hoikka ja solakka kuin pojista tuli paksut ja jykevät. Hänellä oli ruskeat silmät ja musta tukka, jommoisia on harvoilla Lapin lapsilla. Mutta Lapin lapset ovat joskus kiivaita ja itsekkäitä kuin neekerilapset, mutta Tähtisilmä oli aina rauhallinen, säyseä ja hiljainen. Lapset sopivat hyvin keskenänsä, paitsi pojat, jotka vaihteen vuoksi joskus olivat tukkanuottasilla. Uudistalolainen ja hänen vaimonsa rakastivat näitä kaikkia. Asiat onnistuivat hyvin kaikin puolin, eikä kukaan äiti eikä isä enää kysynyt Tähtisilmää. Lappalainen eukkoineen ei voinut muuta uskoa, kuin että sudet olivat syöneet heidän pienen lapsensa.
Tähtisilmä oli vasta kolmannella, kun hänen kasvatusäitinsä alkoi huomata hänessä jotakin käsittämätöntä. Lapsen silmissä oli kummallinen voima, jota ei kukaan rohjennut vastustaa. Hän ei koskaan puolustanut itseänsä, kun pikkupojat hänelle pahaa tekivät: hän katsoi vain heihin, ja heti tekivät he mitä voivat, ollaksensa hänelle mieliksi. Musta kissa ei voinut katsoa häneen; talon koira, ruskea, pörhökarvainen Kettu, herkesi heti haukkumasta ja murisemasta, kun Tähtisilmä vain sitä silmäili. Kasvatusäiti luuli näkevänsä tytön silmien kiiluvan pimeässä. Eräänä päivänä oli kova myrsky, ja kun Tähtisilmä meni portaille, näytti tosiaankin melkein kuin hän olisi myrskyn asettanut, sillä muutamissa hetkissä tuli aivan tyyni.