Hangella lepäsi nyt Tähtisilmä ja katseli taivahan tähtösiä. Taaskin oli jouluyö niinkuin kolme vuotta sitte. Taivaan tuhannet, kauniit, kirkkaat, äärettömän suuret, kaukaiset auringot katselivat armollisesti viatonta lasta. Ne valasivat hänen silmiänsä, ne katsoivat hänen sydämmeensä, eivätkä löytäneet sieltä muuta kuin hyvyyttä ja jumalisuutta. Silloin saivat lapsen silmät vielä kummallisemman kirkkauden, ja paljon laveammalta voi hän nyt nähdä. Hän näki etäälle tähtien taakse, näki sinne, missä Jumalan näkymätön valtaistuin oli, sinne, missä enkelit liitelivät ylös ja alas Jumalan käskyjä miljoonille maailmoille vieden. Yö oli tyyni ja kirkas, täynnä äänetöntä rukoilemista. Revontulet vain yksin taivaalla rätisivät; ne kulkivat kaarevina Tähtisilmän yli tunturilla, kiittäen Jumalaa.
Varhain jouluaamuna, lasten vielä nukkuessa, tuli uudistalolainen matkaltansa kotia. Vaimoansa syleiltyään ja pyyhittyään huurun ruskeista kiharoistansa, kysyi hän lapsia. Silloin sai hän vaimoltansa kuulla Palten sairastaneen tuhkarokkoa, mutta nyt jo olevan terveen, ja Simmun ja Matin olevan terveitä ja pulleita kuin vehnäpullat.
"Kuinkas Tähtisilmä voipi?" kysyi uudistalolainen vielä.
"Hyvin", vastasi vaimo, sillä kovin pelkäsi hän miestänsä ja omatunto soimasi häntä.
"Meidän täytyy hoitaa hyvin Tähtisilmää", jatkoi uudistalolainen. "Viime yönä reessä nukkuessani näin minä unta. Näytti siltä kuin taivaalta olisi rekeni peitteelle pudonnut kirkas tähti, joka sanoi minulle: 'ota minut hoitaaksesi ja hoida minua hyvin, sillä minä olen huoneesi siunaus!' Mutta kun ojensin käteni tähteä ottaakseni, olikin se jo kadonnut. Minä heräsin, rupesin ajattelemaan, kuinka Jumalan siunaus on seurannut meitä näinä kolmena vuotena, siitä asti, kun otimme tuon vieraan lapsen. Ennen ei meille tahtonut mikään onnistua; me olimme sairaita ja köyhiä; halla turmeli toukomme, karhu raateli karjamme ja susi söi lampaamme. Mutta nyt on meille kaikki niin hyvin onnistunut… ja tämä tulee varmaankin siitä, että Jumala on armollinen armeliaille, ja hänen enkelinsä pitävät erityistä huolta viattomista lapsista."
Kun uudistalolaisen vaimo tämän kuuli, koski se hänen sydämmeensä taas kovin, mutta hän ei uskaltanut virkkaa mitään.
Pojat heräsivät sillä välin. Isä iloitsi nähdessänsä kaikki terveinä ja voimakkaina ja otti heidät syliinsä. Hetkisen lapsia polvillansa pidettyään, kysyi hän taas: "Missä Tähtisilmä on?"
Silloin vastasi Simmu: "äiti on sulkenut hänet kuoppaan."
Palte sanoi: "äiti on sitonut seitsemän huivia hänen silmiensä eteen ja pannut seitsemän vaippaa kuopan suulle."
Matti sanoi: "äiti on antanut hänet Murralle ja Murra on vienyt hänet tunturille."