"Vielä läksi poika kävelemään ja tuli teurastajan luo, joka möi lihaa torilla. Varsin mielelläni, sanoi teurastaja, jos niin vähällä voin palvella: kas tässä on sianjalka ja kaksi sylttykoipea, ei minulla ole muuta. — Mutta se ei ole satu, arveli poika. — Mitä lorua? vastasi teurastaja; eikö kelpaa? Onhan se silavaa!
"Poika käveli vielä ja joutui täti Ullan luo, joka kirjoitteli kirjoja, ja sieltä hän ainakin luuli saavansa hyvän sadun. Täti Ulla olikin heti valmis ja antoi hänelle kirjan, jossa oli siveyttä opettavia kertomuksia 'sivistyneelle nuorisolle'. — Mutta ovatko nämä sitte satuja? huokasi poika. — Mitä nyt? vastasi täti Ulla. Eikö kelpaa? Onhan se suurinta viisautta, se on siveysoppia.
"Nyt oli poika parka aivan neuvoton ja meni torpparin luo, joka hakkasi puita metsässä. Hyvä torppari, anna minulle satu, muuten en saa mansikkamaitoa. — No, sanoi torppari, se nyt ei ole mikään konsti; mene vain metsään; siellähän kasvaa satuja joka oksalla.
"Poika meni metsään, ja kun hän katseli ympärilleen, kasvoi satuja joka puun latvassa ja joka oksalla. Ne kurkistelivat koivun lehtien takaa, niitä riippui kuin käpyjä kuusissa, ja katajapensaat olivat niin täpötäynnä kauniita kertomuksia, että tuskin näkyi marjojakaan. Poika alkoi poimia, ja kohta olivat taskut täynnä. Kun taskuihin ei enää mahtunut, poimi hän lakkiinsa, ja kun sekin täyttyi, otti hän vielä syliinsä niin paljon, kuin suinkin jaksoi kantaa. Onpa tämä merkillistä, ajatteli hän itsekseen: tästä ei eno, ei kummi eikä kumpikaan täti, ei teurastaja eikä koulumestari tiedä niin mitään.
"Niin, näetkös, sanoi kataja, joka aina oli luonnostaan vähän pisteliäs, se tulee siitä, että he ovat olleet liian kylläiset eikä heidän ole koskaan tehnyt mieli mansikkamaitoa.
"Mutta koulumestari on niin laiha; hän ei suinkaan ole koskaan ollut kylläinen, sanoi poika.
"Hän on kylläinen suuresta opistansa, vastasi kataja ja rapsautti niin veitikkamaisesti teräviä neulojansa.
"Sitte palasi poika suurine taakkoineen kotiin ja sai mansikkamaitoa, ja satuja oli hänellä kyllin kyllä koko pitkäksi talveksi aina kevääsen asti. Mutta nyt minä kerron, mitenkä satuja löytyy monesta muustakin paikasta kuin katajapensaista."
"Kerro, kerro, suvenkorento!"
"Kesällä lähde aikaisin aamusilla ulos, kun on kastetta vielä ruohossa, ja etsi pitkin ojanvarsia; siellä on satuja kuin helmiä tuhansittain. Mene sitte järven rannalle, milloin pieniä väreitä kulkee pitkin vedenpintaa, kirkkaita raitoja välillä; ne ovat satuja sinikirjaimilla kirjoitettuja; niitä pitää sinun oppia lukemaan. Syksyllä kuuntele korkeain honkien huminaa, jotka kertovat jättiläissatuja muinaisajoilta. Taikka etsi niitä kanervikosta, se tietää sanomattoman paljon, ja keltaisista lehdistä, jotka tietävät vielä enemmän; mutta ne ovat ikäviä, surullisia satuja, jotka on kirjoitettu keltaisilla ja vaaleanpunaisilla kirjaimilla; niistä tullaan niin helposti surumieliseksi. Talvella lue jääkukkien hienoja värsyjä ikkunanruuduista ja tavaile kaikki kauniit kuvat, jotka kuura maalailee metsän oksille. Kun tulee kevätpuoli, katsele tarkkaan värien välkyntää iltataivaalta; sieltä löydät kaikkien satujen lumolinnan, ja se on kirkas kuin kulta. Syksyt, talvet ja keväät lue tähtien hopeasatuja; ne ovat kaikista saduista korkeimmat, paraimmat ja puhtaimmat koko luonnossa, sentähden että Jumala on itse kirjoittanut ne korkealle, siniselle iltataivaalle.