"Vaikk' kuntaan suurempaan ei mieli isä,
Niin saamme kyllä, luulen, vatiin lisää,
Jos piispa perheessämme äkkäjää
Sun siskos kuin kaks loistokynttilää."
Niin tehtiin myös. Agathe ja Petronella
Edessä peilin alkoi asetella
Parhaimpaan valoon suloisuuksiaan;
Kyökissä hyöri, pyöri Sohvi vaan.
Punaisna hänen juuri puuhaissansa
Ääressä lieden porsaspaistin kanssa.
Yks ukko oven avaa: "anteeksi,
Asuuko täällä herra pastori?"
Hän vastas: "asuu", työstään kääntymättä
(Se kerjäläinen on epäilemättä);
"Nyt kiire on, kun piispaa varrotaan,
Vaan istukaa; myös teille palan saan."
"No, kiitos! Onhan täällä suurenmoista!" —
"Me muuten puurosta ja perunoista
Elämme; vaan nyt suurten herrojen
Suu voidellaan, niin… arvannette sen."
"Sen arvaan", vastas ukko. "Miks'ei isä
Hae paikkaa, jossa saisi viljaa lisää?"
"Ei", virkkoi tyttö, "isä halua
Ruistymryrihin vaihtaa sieluja."
"Vai niin." Ja ukko lähti pois ja kiitti.
Vaan Sohvi, surren, tokko porsas riitti,
Taaksensa ollenkaan ei katsonut.
Nyt sanottiin: on piispa saapunut.
Kauniina päivänä hän huviksensa
Haan halki oli käynyt hiljallensa;
Kursaillen häntä tervehtelivät
Nyt pappa, mamma, "loistokynttilät".
Agathe hän Ranskan malliin niiaeli,
Ja Petronella myöskin kilvoitteli.
Niin oli kaikki hienohenkistä,
Ett' aivan alkoi piispa väsyä.
"Saaks olla musiikkia?" mamma anoi:
Vaan silloin piika pöydän valmiiks sanoi.
Istuttiin. Silloin piispa kysäsi:
"Viel' on yks tytär teillä, pastori?"