"Vaan kyökiss' on hän." — "Hänen sisään suokaa
Myös tulla!" — "Anteeksi, hän laittaa ruokaa…"
"Mä pyydän kuitenkin!" — Ei apua;
Ei tohdi piispaa vastaan puhua.
Niin saapui Sohvi kaino, purppuroiva.
"On tytär teillä, pastor', uuras, oiva;
Toivoisin kyökissäni olevan
Niin kunnollisen porsaanpaistajan."
Punastui Sohvi vielä toisen verran;
Äänestä kyökki-ukoks piispa-herran
Hän tunsi, lauseen otti pilkaksi;
Kukinhan häntä luuli tyhmäksi.
Vaan piispa lausui lempeästi: "hyvä
On uuras käsi, perheess' ilmestyvä;
Parempi viel', ken tietää: ihanuus
Paras on kodin yksinkertaisuus.
"On hällä lämmin sydän, selvä mieli;
Pois täältä, sanoi hän, te ette mieli
Parempaan paikkaan; syyn hän myöskin ties;
Te tätä rakastatte, kunnon mies!
"Leipänne toki tulee paisumahan.
Par'aikaa hippakuntaa jaetahan:
Teill' lisään neljä kylää kuntaanne,
Teen kaksinkertaiseksi tulonne."
"Oi, kiitos!" — "Ei, ei mulle kiitostanne;
Vaan kiittäkäätte yksin Sohvianne.
Hän kyökissä soi mulle palasen;
Siis hälle näin mä kannan kiitoksen."
Herätti piispan puhe hämmästystä.
Agathe-Julie ol' läsnä pyörtymystä,
Ja viisas Petronella oppia
Nyt päätti paistamahan porsasta.
Olipa rouvan katse oikein nolo.
Vaan kyökissä nyt muuttui hauskaks olo,
Ja kolme kunnon lasta perhe tää
Sisäls', ei yhtään "loistokynttilää".