(Tytöt ottavat kruununsa jälleen.)
NANNA. Minä näin niin hassua unta… että olin numero.
FLOORA. Niin minäkin ja sielumme oli quatuor species.
TAULUNEN. Ei tuo ollut hullumpaa, lapsi kullat… mutta kohtuus kaikessa.
MELICEBTA. Ja minä näin unta että maisteri lupasi meille kiitettävän alleviivattuna.
TAULUNEN. Lupasinko? Taisinpa kyllä. Laskitte ehkä paremmin kuin minä. Mutta kun ajattelen, että kyyneleni painavat viisi seitsemännestä sentigrammaa, että rakkaus lasketaan suonen tykytyksissä ja ystävyys markoittain ja pennittäin… Huh, kiitos olkoon sulle, hyvä haltia, että teit nuo jääkimpaleet jälleen ihmisiksi!
VAHTIMESTARI (ovessa). Täällä on yksi nolla, joka väkisin pyrkii sisään.
TAULUNEN. Emme nyt ehdi nollista huolia. Kaikki on jo laskettu yhteen ja kaikki on plus.
TUOMAS (astuu sisään koppa kädessä). Paitsi minua. Pienet lapset laskevat minun arvoni miljoonaksi. Suuret arvelevat ettei minua ole olemassakaan. Jos suuret ovat oikeassa olen minä nolla.
NANNA. Niinkuin emme tuntisi sinua, joulu-ukko! Sinä olet enemmän arvoinen kuin kaikki numerot pantuina peräkkäin; sinä olet rikkaista rikkain, koska teet niin monta onnelliseksi.