— Mihin hyvänsä. Se juoksee aivan itsestään. Mutta olipas se hyvä että muistin jotakin. Oikean jalkani kengänkanta irtautui eilen, kun juoksin Uralin vuorten poikki. Sinä voit sen naulata kiinni huomiseksi. Minä olen nyt vähän väsynyt ja paneudun nukkumaan ahjon viereen.
Sorro potkasi kengän oikeasta jalastaan, heittäysi suoraksi likaselle laattialle ja kuorsasi pian niin syvään, kuin vaan se voi tehdä, joka on juossut kolmessa päivässä seitsenpeninkulmaisilla saappailla Aasian läpi.
Seppä mietti. — Hänkö söisi suuruksekseen pajani ja lapseni? Ei, peikkoseni, sen jätät tekemättä. Sinä olet jo kylliksi tehnyt ilkeyttä tässä talossa. Löisinkö sinut kuoliaaksi, kuorsaava peto? Ei, sitä en tee; olethan sinä tavallasi vieraanani… Tahi vedänkö jalastasi toisen seitsenpeninkulmaisen saappaan ja juoksen tieheni niiden kanssa? Se olisi kyllä aika somaa, mutta se olisi varkautta, ja varastaa ei Paavo voi. Tiedänpä mitä teen. Peikko saa pitää saappaansa, mutta minä tahdon vähän parantaa oikean kengän korkoa. Oiva, mene sanomaan äidille että minä taon tänä yönä rautatien pajassa. Äidin ei tarvitse peljätä peikkoa, hän nukkuu niinkuin kuollut siili.
Seppä otti peikon oikean jalan saappaan, taittoi koron siitä irti, meni rautatienpajaan ja takoi siellä uuden kantapään tavallisesta raudasta. Sen asetti hän saappaaseen, entisen koron paikalle.
— Nyt saapi peikko hypätä seitsemän peninkulmaa yhdellä jalalla, — sanoi hän itsekseen.
Vai niin, mietti hän, kun hän katseli seitsenpeninkulmaista korkoa, oletko sinä sellaista rautaa, joka juokset niin pitkiä matkoja? Sinähän soveltuisit mainiosti veturiin!
Tänä yönä juuri satuttiin rautatienpajassa korjaamaan erästä vanhaa veturinpyörää. Paavo takoi huvikseen kaikessa hiljaisuudessa seitsenpeninkulmaisen koron veturinpyörään. Kyllä sinä nyt saat juosta, korkoparka, ajatteli Paavo ja nauroi.
Toisena aamuna koetettiin veturia, ja se riensi itsestään eteenpäin niin nopeasti, ettei kukaan voinut sitä pysäyttää. — Mikä veturia vaivaa? — huusi rautatiemestari. — Ennen on se kulkenut hitaasti kuin heinäkuormaa vetävä härkä, ja nyt se lentää kuin suriseva paarma.
— Veturin mielestä kuljetetaan sitä liian hitaasti Oulun radalla, ja se tahtoo näyttää miten Englannissa kuljetaan, — vastasi Paavo.
— Seisauta, seisauta! — huusi rautatiemestari. Ja kas, seitsenpeninkulmaisella korolla oli sellainen saappaan äly, että se ymmärsi huudon, pysähtyi ja jäi odottamaan uusia käskyjä.