KUKKAIS-PRlNSSIN KANAVA.
— Menepäs vähän syrjään! — sanoi katajapensas kanervalle. — Etkös häpeä seista kanavan tiellä? —
— Onko se mahdollista? — kysyi kanerva, hämmästyen. — Tehdäänkö tänne kuivalle metsämäelle kanava!
— Tehdään! Etkös ole nähnyt metsän kaikkien pikku elukoitten kaivelevan sannassa? Tässä ne tulevat.
Katajapensaalla oli silmät marjoissaan. Siinä tuli pitkiä riviä muurahaisia, joilla oli kullakin oljenkorsi mukanaan, ja muutamia satojatuhansia hyönteismatoja, jotka söivät kaiken ruohon. Kastemadot tekivät reikiä santaan, sittiäiset koettivat pakkautua koloihin, mutta kaatuivat seljälleen ja potkivat voimatoinna ilmaa. Heinäsirkat istuivat laiskana heidän vierellään ja vikisivät: — ahkeruus on ilomme. Tehkää työtä, pojat; kyllä me soitamme!
— Mutta mitä ne tekevät? — kysyi kanerva. — En minä näe merkkiäkään kanavasta.
— Etkös näe, että ne ovat tehneet muurahais-tien hiekkaan? Sellainen on korkeiden herrojen työtä. Herrat istuvat itse kotona ja lähettävät toisia työtä tekemään. Ja sinne, missä muurahainen ryömii eteenpäin, sanovat he rakentaneensa rautatien, ja missä sade kaivelee tiensä pikku kivien väliin, ovat he kaivaneet kanavan.
— Mitkä korkeat herrat?
— Sepä oli kysymys! Kukkais-prinssi, metsänkuninkaan nuorin poika, hänen kultakäpynsä, hän joka on kihloissa merenkuninkaan nuorimman kultasilmän, prinsessa Unda Marinan kanssa. Sellaiset pitkälliset kihlaukset ovat aivan turhia! Lapsi raukat ovat olleet kihloissa maailman luomisesta asti. Sellaiset ihmiset, jotka ymmärtävät valtiotietoa, sanovat, että niin täytyy olla maailman rauhan vuoksi. Metsänkuningas ja merenkuningas ovat olleet hirveissä sodissa toistensa kanssa, ja heidän kuningattarensa ovat kihlanneet lapset toistensa kanssa saadakseen vihdoinkin sodista lopun. Mutta vieläkin kytee kuninkaissa vanha viha, ja he eivät tahdo kuulla puhuttavan häistä, ennenkun lapset ovat kasvaneet isoiksi.
— Minä luulin, että kun on ollut kihloissa maailman luomisesta asti, pitäisi jo olla tarpeeksi vanha, — huomautti kanerva viattomasti.