— Mitäs mäntyvaari mutisee? — kysyi prinssi levottomasti.
— Itse on paras palvelija, — murisi mänty.
— Mitä se merkitsee? Mikä itse?
— Se Itse, joka käskee toisten tehdä, mitä hän itse tehdä voi. Se Itse, jolla on kaksi nuorta, voimakasta käsivartta, mutta joka kuitenkin panee heikkoja olentoja tekemään työtä, jota he eivät käsitä.
— Tarkoitatko minua? — kysyi prinssi vähän hämillään.
— Itse on kyllin viisas arvaamaan arvoituksia, — vastasi mänty.
Kukkais-prinssi mietiskeli. — Sinä et ehkä ole niin väärässä, mäntyvaari. Tuokaa tänne lapio!
Kukkais-prinssi sai lapion ja rupesi kaivamaan. Alussa kävi työ kömpelösti, sillä hän ei ollut tällaiseen tottunut. Ensin tuli siihen kuoppa, ja sitte kalteva kouru. Mutta Kukkais-prinssi oli oppivainen ja työ alkoi häntä huvittaa. Hän otti nuoran, veti sillä suoran tien rannasta mereen, määräsi leveyden ja syvyyden kaikkialla tasan, kaivoi reippaasti ja sai kanavan illaksi valmiiksi. Ainoastaan kapea hiekkapenger jätettiin kaivamatta metsäjärven rannalle. Sinne asetettiin Kukkais-prinssin uskollisin karhu vahtimaan. Hänen piti raappia penger pois, että kanava täyttyisi vedellä juuri sillä hetkellä, kun Kukkais-prinssi antaisi merkki-huudon jahtitorvellaan.
— Nyt menen Unda Marinaa odottamaan, — huudahti Kukkais-prinssi iloisena ja pyyhki tyytyväisenä hien otsaltaan. Kylläpä hän olikin tehnyt aika työn!
* * * * *