HÄMÄHÄKINJALKA. Ensin sanotte, että lapsi oli kuollut, ja sitte sanotte, että se eli.
ILKISIIPI. Sanon ja sanon! Minä sanon, että morsian on minun oma lapseni.
PRINSESSA (hyökkää lörpöttäen ylös ja seuraa Ilkisiipeä kerran salin ympäri. Hovilaiset pitelevät korviaan). Omani, omani, omani, onko koskaan kuultu niin omamaisia valheita, kuin tuo omamainen noita takoo ja lörpöttää ja lörpöttää ja lörpöttää, aivan kuin minä olisin ollut kuollut ja kuitenkin minä elän vielä tänäänkin, ja aivan kuin minä olisin ollut hänen noitapenikkansa ja minä olenkin kuninkaallista verta, ja tuota kehtaa koko hovi kuulla, ja tuo saa lörpötellä ja valhetella eikä kukaan vastusta hänen tyhmiä juttujaan, ja tässä täytyy minun istua, enkä saa avata suutani, että hän saisi oikein solvaista kuninkaallista vertani, ja...
LIISA. Harakat nauravat!
(Prinsessa vaikenee ja kätkee itkien päänsä Ollin syliin).
(Ruusuposki tulee sisälle. Kaikki kumartavat kunnioittavasti).
RUUSUPOSKI. Ilkisiipi on noita ja hänen lapsensa on noidan lapsi. (Hämmästys ja huudahtuksia: prinsessa on noidan lapsi!) Älä itke, nuori morsian! Totuuden täytyy tulla ilmi, mutta sinä olet viatoin, sinä tulet vielä hyväksi ja onnelliseksi. Ja älä itke, kuningatar, lapsesi elää!
KUNINGAS. Puhu, korkeasukuinen, jalomielinen haltijatar! Me uskomme sinua kuten totuutta itseään!
RUUSUPOSKI. Ilkisiipi pani lapsensa kätkyeen, ratsasti pois kuningattaren lapsen kanssa ja heitti sen virtaan. (Huudahtuksia ja äänettömyys. Vartijat ottavat kiinni Ilkisiiven). Sieltä löysin lapsen vielä hengissä, otin sen käsivarsilleni ja kannoin sen hyvien ihmisten luokse.
RAATIMIES TEIRI. Niin, tuossa on jälleen sattuma! Prinsessa elää, eikä elä, prinsessa on olemassa, eikä ole olemassa...