Aivan oikein, ei kestänyt kauvankaan, kun tuli jälleen nuori, hienosti puettu nainen ja valitti että hän oli saanut kaupasta hampaille vahingollista hammaspulveria ja huonoja harjoja sekä kysyi eikö tohtorilla olisi tähän tarkotukseen kelvollista tavaraa? Tohtori, joka puuhaili innokkaasti, nykien maksuttomasti hampaita, tuskin kuunteli häntä, jopa tiuskasi että hänellä oli nyt muuta tekemistä. Mutta siitä ei nainen huolinut, vaan vakuutti ääneensä että hänen täytyi saada tohtorin pulveria ja harjoja, hän oli niitä koetellut ennenkin; koko Pariisissa, eipä koko maailmassa ollut niiden vertaisia! Kärsimättömänä ja pahantuulisena kumartui tohtori, ottaen vaunujen pohjasta mitä nainen pyysi ja selittäen että hänellä oli pulveria ja harjoja ainoastaan omiksi tarpeikseen ja lähimmille ystävilleen. Nytpä nuori nainen riemastui; hän oli ylen onnellinen, sillä nyt kaikki häntä kadehtisivat; luulenpa että hän itki. Se tepsi. Kaikkien piti nyt ostaa tuota samaa pulveria ja noita samoja harjoja, ja kaikki saivat ainoastaan vaivoin halunsa tyydytetyksi; varmaankin hän joutuisi vararikkoon, tuo hyvä tohtori, hänellähän ei ollut muuta kuin tuo pieni varastonsa, jota ei milloinkaan ollut aikonut myydä. Kuitenkin hän oli minun lähtiessäni myynyt jo monta sataa harjaa ja pulverirasiaa, eikä kukaan nyt enää ajatellut ilmaisia hampaita. — Tuskin on tarpeellista lisätä että tohtori, kaikki hänen ilmaiset potilaansa ja tuo nuori nainenkin olivat erään hammaspulveri- ja hammasharjatehtaan lähettejä; mahdollisesti myös omin päinsä yhtiön muodostaneita.
Siellä oli minkä mitäkin tempuntekijää. Nuorallatanssijoita, silmänkääntäjiä, herkuleet näyttelivät taitoaan avonaisilla, tilaisuutta varten pystytetyillä näyttämöillä. Eläinten kesyttäjät antoivat leijonan karjua silloin tällöin esiripun takana, mutta jos antoi houkutella itsensä sisään, ei tuolla takana useasti ollut kuin nälkiintyneitä hyeenoja tai joku ränstynyt pantteri, jonka kynnet olivat leikatut. Soittoniekka, tietysti vanhankaartin jäsen, vaikka näytti vähän liian nuorelta, antoi yksin soittajaiset, esittäen musiikkikappaleita lyömällä viittätoista tai kahtakymmentä eri tavalla viritettyä rumpua. Toinen taiteilija naulitsi itsensä, se on: hän löi mahtavalla vasaralla naulan toisensa perästä otsaansa, poskiinsa, nenäänsä ja niin edespäin. Pariisin yleisön kunniaksi saatan sanoa että tuollaiset raaempien aikojen jäännökset, kuin viimemainittu ja useimmat eläinrääkkääjätkin, näyttivät onnistuvan huonosti ja saivat ainoastaan kansan huonompien ainesten ihailua osakseen.
Koko joukko merkillisiä asioita luvattiin näyttää sille, joka tahtoi kaksi souta maksamalla ryömiä eräitten esirippujen taakse. Sai valita Sevastopolin, Odessan, Bomarsundin tai Viaporin katseltavakseen. Ne ovat pelkkiä nukketeaattereita, joista eräät aika kekseliästä tekoa. Näkyi meri, maisema, linnotukset. Viiden tai kuuden tuuman korkuiset sotilaat marssivat sankoin rivein edestakaisin, ampuivat kivääreillään, kaatuivat kanuunanlaukauksista, taistelivat vimmatusti ja tekivät hyökkäyksen. Temmellys päättyi aina ranskalaisten aseiden voitolla, siten että linna räjäytettiin ilmaan katsojien voimakkaiden eläköönhuutojen ja käsientaputusten kaikuessa.
Muutaman esiripun takana nukkui unissaan puhuja, joka erityisestä maksusta ennusti uskomattomia asioita. Erään toisen takana näyteltiin Les merveilles du siècle, keskinkertaista panoraamaa. Kolmannen takana oli "Brasilian mysterioita" — aarniometsiä, jättiläiskäärmeitä ja puolialastomia neekereitä. Neljännen takana sai nähdä "vaimonsa valokuvan", tai jos piti sitä liian jokapäiväisenä, "morsiamensa" tai "rakastajattarensa". Kuka ei olisi maksanut kaksi ja puoli kopeekkaa niin hauskasta asiasta? Saatiin todellakin pitkästä kiikarista katsella sekä parempia että huonompia olentoja, ja kun oli väsynyt, sanoi tietysti jokainen nähneensä haluamansa. Nämä keinottelijat olivat merkillisen häikäilemättömiä ja keksivät sukkeluuksia kaikkiin vastaväitteisiin.
Muutamilla temppuilijoilla oli parempaakin tarjottavaa. Siellä oli muuan, joka näytteli ja todellisella taidolla selitti Sevastopolin ympäristöä esittävää korkokuvaa, muistaakseni vahasta tehtyä. Toinen oli kentälle asettanut suuren sähkökoneen, joka olisi ollut varsin paikallaan oppisalissakin. Ympyränmuotoinen, paaluista ja köysistä muodostettu aitaus oli kylliksi pitääkseen tiheät ihmisryhmät tarpeeksi loitolla.
Jos taasen suuntasi askeleensa puistokäytävissä olevien lukemattomien pienten myymäläin ohi, niin oli siellä valittavana jos jonkinlaisia esineitä. Joka kymmenennellä askeleella oli "kiinalaisia ruletteja". Suurelle tarjottimelle oli ladottu mitä houkuttelevimpia posliinitavaroita. Tarjotin oli liikkuva, ja kahden soun maksusta sai sitä pyörittää kerran ympäri. Jos silloin pieni tarjottimen reunaa hipova teräsvieteri osui jonkun tarjottimella olevan esineen kohdalle, niin oli se pyörittäjän: milloin saatiin kukkavaassi, milloin tuhkakuppi, milloin pari kauniita kuppeja; mutta suuret kullatut kannut seisovat silmänruokana tarjottimen keskellä ja olivat kai siellä seisoneet ties miten kauvan. Tämänlaatuisia arpajaisia suosittiin suuresti ja niitä oli monen monituista sovitelmaa. Milloin tarjottiin kukkaroita, kynäveitsiä ja sikaarikoteloita, milloin makeisrasioita, milloin pipari- ja mantelikakkuja, milloin makaroonia, milloin hedelmiä, jopa saattoi onni suoda suosikeilleen ryynejä ja vihanneksiakin. Hyville Pariisin porvariston herroille ja naisille oli täällä tarjona kaikkia nälkää ja janoa sammuttavia herkkutavaroita, kuten kahvia, teetä, suklaata, sorbettia, absinttia, liköörejä, viinejä, olutta — oluen käytäntö on kaikkien viinikauppiaitten mieliharmiksi aivan uskottomasti lisääntynyt keisarikunnan aikana — sitte kaikenlaisia hedelmiä, mitä viekottelevimpia leivoksia ja makeisia, lämpimiä vohveleita, jotka paistettiin paikalla pienissä varta vasten mukana tuoduissa rautauuneissa, kylmää ja lämmintä ruokaa, sanalla sanoen, kaikkea muuta paitsi — paloviinaa. Pohjoismaalainen, joka olisi tahtonut täälläkin muistella kotimaansa kehnoja tapoja, olisi joutunut epätoivoon, sillä koko Pariisista ei saa viinaryyppyä. Mikä kummallinen puute sivistyksen pääkaupungissa — ellen mieluummin sanoisi: mikä ääretön etu!
Joka taholla paukkuivat kiväärit. Ilman tir au pistolet eli pilkkaanampumista, ei täällä ole mahdollista viettää minkäänlaisia kansanjuhlia. Laskin paikalla olevan viidettäkymmentä varta vasten laitettua myymälää, joissa laukaus maksoi kaksi souta. Paraimmasta tuloksesta annettiin pieni palkinto; se, joka osasi maalia lähinnä oleviin ympyröihin, sai ampua ilmaiseksi vielä kerran, ja minä näin useita, jotka myymälänhoitajan suureksi harmiksi onnistuivat sillä tavoin kerran toisensa perästä. Oli täällä miekkailijoidenkin myymälöitä: kaikesta kuuli ja näki että oltiin sotaisen kansan keskuudessa.
En pääsisi koskaan loppuun, jos kuvaisin kaikkia ranskalaisten keksinnöitä ihmisiä hauskuuttaakseen. Täällä oli karuselleja, keikkulautoja ja rautakiskoisia liukuratoja, siten järjestettyjä, ettei ainoastaan laskettu alas- ja ylöspäin, suoraan eteenpäin tai puoliympyrässä, vaan että sen lisäksi liukuessa vielä pyörittiin ympäri. Lapset ja nuoret tytöt osottivat siellä urhoollisuuttaan. Mieluinen huvi oli niinikään itsensä punnituttaminen. Se kävi nopeaan. Istuunnuttiin pieneen punaisella sametilla päällystettyyn tuoliin, ja minuutin päästä sai käteensä pienen painetun lipun, johon oli hiuskarvalleen merkitty asianomaisen henkilön paino ja merkitys tässä maailmassa.
Suuri ilotulitus, joka alkoi kello yhdeksän illalla, oli juhlan loistokohta. Saattaa riittää, jos sanon että Pariisissa, jossa ennen on nähty jos jonkinlaista loistoa ja komeutta, kuitenkaan ei senvertaista oltu vielä ennen nähty. Siellä oli palavia linnoja, tulisuihkuja, kotkia ja nimikirjaimia, kolmenkymmenentuhannen tähtiraketin muodostamia kukkavihkoja, jotka yhtaikaa kohosivat tummaa iltataivasta kohti. Tuilerien ikkunoista katsoen oli edessä koko pitkä taival Elyséen kenttiä myöten aina riemuporttiin saakka, molemmin puolin kolmenkertaisten värikkäiden lyhtyrivien reunustama ja tavattoman ihmisjoukon täyttämä. Kolme tuttavistani kiipesi vuoroin toistensa olkapäille, hankkien siten itselleen erinomaisen katselupaikan, kun sen sijaan muualla tarjottiin vuokralle tuoleja samaa tarkotusta varten. Kerron ensi kerralla sinulle pienen tapauksen, joka on tavallaan kuvaava: vallankumouksen in nuce, kappale émeute'ä, jollaiset aina kuuluvat ohjelmaan, kun Pariisissa pidetään hauskaa.