Glamis unen murhas ja senvuoks ei Cawdor
Unt' enää saa, unt' ei Macbeth saa enää.
Kun rikkaat ja mahtavat, ne jotka nauttivat tämän maailman antimia, ovat murhanneet unensa ja vaipuneet aamulla nukkumaan, silloin jo nousee ahkera työmies, rientäen tehtaisiin. Kirjapainot työskentelevät koko yön, voidakseen oikeaan aikaan jakaa suuret aamulehdet. Valtiokoneisto työskentelee, kuten muutkin koneet, yöt päivät. Alahuoneen puheliaat äänet vaikenevat vasta kello kahden, kolmen, neljän aikana aamulla. Konttorimies miettii laskujaan, ompelijatar valvoo niukan kaasuliekkinsä ääressä. Manner-ilmaan tottumattomat merimiehet kuljeskelevat kaduilla kaiken yötä. Varkaat, katurosvot, vääränrahan tekijät, juomarit, pelaajat, kapakkain ja porttolain isännät, pettäjät ja petetyt, lähtevät silloin ansiolle.
Tuskin olemme jättäneet Piccadillyn ja Pall Mallin hohtavan kaasuvalaistuksen taaksemme, kun astumme puolipimeille kaduille, joilla kaasuliekki tuikkii vain pitkien välimatkain päässä. Vastoin tahtoamme johtuu mieleemme tuhansia kamalia juttuja. Nuo garotti nimiset kuristuslingot esimerkiksi, jotka pari vuotta sitten saattoivat koko Lontoon kauhun valtaan — tarjottiinhan meille hiljattain eräässä rautakaupassa veitsiä, joissa oli päällekirjotus "antigarot"! Kun tietää kulkevansa pimeässä kaupungissa, jossa, paitsi vähemmin tottuneita, on kuusituhatta mestarivarasta ja ehkä yhtä monta, jotka ovat valmiit viskaamaan paulan lähimäisensä kaulaan, täytyy myöntää että tuo tuntuu hiukan pelottavalta. Kuka takaa, etteikö tuossa pimeässä nurkassa väijy pahanilkinen rosvo, joka kuudesta pencesta on valmis hukuttamaan itse lord Palmerstonin?
Seis! Tuolla seisoo pimeässä katukulmassa joku mies, liikkumattomana nojaten seinää vasten niin lähellä sinua, että huomaamattasi miltei kosketat häneen. Mitä hän tekee siellä näin myöhään yöllä?
Se on konstaapeli. Hän seisoo siellä niiden sbirrien (poliisien) tavoin, joiden edessä Angelo Malipieri vapisi: näkee kaikki, vaan on itse näkymättömänä. Ole huoletta: sellainen mies seisoo, näkymätönnä joka kadunkulmassa ja hänen ei tarvitse kuin viheltää pilliinsä kutsuakseen muutamissa minuuteissa paikalle sata muuta. Tähän yöpoliisikuntaan kuuluu 3,600 rohkeaa miestä, jotka pitävät Lontoon roistoväkeä terveellisessä kurissa. Huonossa valaistuksessa et voi kadunkulmissa saada selkoa katujen nimistä. Käänny silloin lähimmässä kulmassa seisovan konstaapelin puoleen ja pyydä neuvoa matkasi suunnasta. Hän vastaa kohteliaasti, näyttäen suorimman tien. Sinä nostat hattua: thank you, sir! Hän vastaa tervehdykseen: good night, sir!
Se, joka ei ole ennen nähnyt kelvollisia poliiseja — poliiseja, jotka eivät ole olemassa saadakseen aikaan rettelöitä, vaan auttaakseen kunniallisia ihmisiä, hän oppikoon tuntemaan Lontoon konstaapeleita.
Näin me kuljemme kaikessa rauhassa pitkiä, hämäriä katuja. Kello kymmenen olivat enää auki ainoastaan teaatterit, ravintolat, kapakat, tupakkamyymälät, ja siellä täällä joku myymälä, jossa kaupitaan leipää, lihaa, kalaa tai hedelmiä. Kello yksitoista niiden luku yhä vähenee; kello kaksitoista ei ole auki enää ainoatakaan myymälää; kokonaiset kaupunginosat ovat pimeään ja luoksepääsemättömyyteen kääriytyneet.
Miten usein näemmekään noiden myymälöiden ulkopuolella jonkun ryysyisen kerjäläisen tähystävän nälkäisin katsein edessään olevaan ikkunaan, johon on levitetty kaikenlaisia herkkuja kulkijan halujen kiihotteeksi, tai rahanvaihtajan konttorin ulkopuolella, jossa on ladottu kasottain kultaa ja hopeaa pöydälle ikkunan ääreen! Miksei kerjäläinen ojenna kättään särkeäkseen tuota heikkoa lasia, joka estää häntä sammuttamasta nälkäänsä tai tyydyttämästä rahanhimoaan? Häntä pidättää näkymätön käsivarsi; hauras lasi on vahvempi kuin rautainen muuri, vahvempi nälkää, vahvempi saaliinhimoa, sillä sitä suojelee lakien voima!
Kun kurjuus Pariisissa näkee joka päivä edessään rikkautta ja nautintoa, puhkee se sanoiksi ja raivoaa kommunistisina aatteina. Kun kurjuus Lontoossa näkee joka päivä saman näyn, niin se juo epätoivoissaan itsensä kuoliaaksi.
Yhteiskuntahyveet juurtuvat syvemmin ja voimakkaammin Lontoon kodikkaassa perhe-elämässä kuin kevytmielisessä Pariisissa, mutta kaikki paheetkin ovat Lontoossa rohkeampia. Pariisissa kurjuus poimuttelee ryysynsä kauniisiin laskoksiin; Lontoossa kurjuus kulkee alastomana ja kauhistuttavana sydänpäivälläkin. Ei ole mitään kauniimpaa kuin englantilainen hyväntekeväisyyslaitos; ei ole mitään inhottavampaa kuin lontoolainen kapakka keskiyön aikaan.