Uskonpuhdistus tuli Suomeen hiljakseen, melkein ääneti, ja ankara vuosi 1527 kukisti yht'-äkkiä, niinkuin maanjäristys, katolisen kirkon maahan. Naantalin luostarille tuli sama kohtalo kuin sen muille veljille; sen maa-tilat annettiin entisten lahjoittajain suvuille tai kruunulle, sen kalleudet ryöstettiin: sen hurskaat, nyt periköyhät asujaimet saivat kuitenkin vielä vähän aikaa armoilla elää vanhalla paikallaan. V. 1569 viimeinen abbedissa Naantalissa, Birgitta Kurki rukoili kuningas Juhana III:lta Jumalan tähden apua muutamille vanhoille, aivan hyljätyille luostarisisaruksille, jotka vielä olivat entisessä konventissa jäljellä. Juhana kuningas tämän liikuttavan rukouksen kuuli; hän antoi luostarille takaisin pienen maa-tilan vuotuiset tulot, korjautti kirkon ja ilmoitti puolilla sanoilla, ei olevan hänellä mitään sitä vastaan, jos toisetkin vanhanpuoliset lesket tai neidet panisivat nunnahunnun päähänsä. Mutta nunnahuntujen aika jo oli auttamattomasti ollut ja mennyt. V. 1577 kuoli Birgitta Kurki, ja hänen kuoltuaan oli vaan kolme nunnaa enää jäljellä, jotka tarjosivat luostarinsa vielä tallella olevat kalleusten tähteet kuninkaalle, sillä ehdolla että sen sijaan saisivat pienen talon omakseen. V. 1581 oli vaan yksi heistä elossa, jota ahneet voudit näkyvät ahdistelleen, sillä kuningas uhkaa ankarinta vihaansa sekä epäsuosiotansa niille, jotka Naantalin "yksinäisen nunnan" eläkettä supistaisivat. Sama uhkaus uudistettiin v. 1590. "Antakaa viimein vihdoinkin Naantalin nunnan, Elina Knuutintyttären, saada saatavansa". Kuinka kauan sitten tämä "katolisuuden leski" vielä eli, sitä ei tiedetä; mutta näin köyhänä, näin turvatonna, näin yksikseen hyljättynä katosi hänen kanssaan katolinen kirkko Suomessa, joka aikanansa oli ollut niin rikas ja mahtava! Naantalin luostari on sen kirkkaimman loiston ja sen halvimman alennuksen kuvana.
Luther'in usko katsoi velvollisuudekseen hävittää kaikki "paavilaisen taika-uskon" jäljet. Luostarin rakennukset purettiin tanteren tasalle; ainoasti luostarikirkko, nyt lutherilaisena, kohottaa vielä nytkin mahtavat, kauas meren seljille näkyvät muurinsa kallioiselta rannalta. Pyhäin miesten kuvia, messupukuja, alttarivaatteita, kalkinpeittoja, jotka häviöstä ovat säilyneet, ynnä myös kahta (nyt haudattua) muumiata kirkon-alaisissa holveissa on viime aikoihin asti näytetty uteliaille jälkeisille. Taruja salaisista holveista sekä maan-alaisista käytävistä ei ole puuttunut; aukisilmäinen tutkintokin puolestaan on paljastanut ja kuvannut luostarin perustusmuurit. Jäännöstä nunnien uutterasta kätevyydestä ovat villasukat ja villavauvat, joita nykyisessä Naantalissa kudotaan.
Pyssymies eräänä päivänä ajeli lintua takaa, joka viimein valitsi turvapaikakseen kirkon rauhoitetun katon. Pyssymies ei pitänyt lukua pyhän Birgitan rauhasta; hän laukaisi, ja lintu putosi kuoliana maahan. Mutta latingin palava tappuratukko sytytti kirkon katon, kirkko rupesi palamaan, pyssymies sen näki ja tuli samana hetkenä — niin taru kertoo — sokeaksi. Se tapahtui Maalisk. 4;nä p:nä 1628. Paksut seinät kuitenkin kestivät tulen voiman, kirkko korjattiin jälleen ja laitettiin nyt nykyään täyteen kuntoon Suomen kruunun kustannuksella. Torni rakennettiin siihen v. 1797.
Naantalin kaupunki, jossa jokainen talo on pitänyt oman sukunimensä, on vaivalla ja tuskalla elää nytkytellyt vuosisadan vuosisatansa perästä, masentuneena mahtavan kilpaveljensä Turun likeisyydestä.
Meidän aikoinamme vaeltelee taas suuria toivioretkeläis-parvia tuolle muinaiselle pyhälle paikalle, mutta he eivät tulekaan enää pyhältä Birgitalta apua rukoilemaan, vaan pakanalliselta veden-jumalalta, tai hakevat Naantalin terveellisestä mudasta parannusta kivuilleen. Naantalin kylpylaitos on rikkain kävijöistä koko Suomessa; näille kaljuille kallioille kokoutuu joka kesä monta sataa kaikilta Suomen haaroilta tullutta kylpyvierasta, Itämeren tuoretta ilmaa hengehtimään ja Turkuun tai Turusta kulkevien höyrylaivojen savua katselemaan.
Lindholmin kuva näyttää meille kallioisen niemen, sinisen meren, tien täynnä käveleviä kylpyvieraita, pikkuisen kaupungin ja jalon kirkon; mutta kylpylaitoksesta näkyy vaan jokunen hämärä piirre vasemmalla puolella. Suomessa on monta nientä ihanampaa, vaan ei yhtään muistorikkaampaa. Kuvaa mielessäsi nämät rannat täyteen romalais-katolisen kirkon loistavia juhlasaattoja; kuvaa tähän päivän paisteessa loistavat, liehuvat liput, pyhäin-kuvat, kullatut pyhäinluu-arkut sekä luostarin kirjavat ikkunat; anna kellojen helistä; anna Dominikolais-munkkein mustissa, punaisella ristillä varustetuissa kaavuissansa, nuora vöillä, anna Birgittalais-nunnien harmaissa puvuissaan, mustissa hunnuissaan, hitaasti astua sivuitse, anna kuoripoikien veisata jubilate-virttä ja harrasmielisten ihmisparvien sadoittain ma'ata polvillaan Neitsy Maarian taikka S;t Birgitan kuvan edessä; ajattele siihen lisäksi välkkyvä meri, täynnä kymmeniä valkeita purjeita — sitten sinä näet Naantalin entisessä muodossansa. Anna sitten kaiken tuon komeuden savuna haihtua; hävitä pois maan päältä tuo mahtava luostari kaikin vierasmajoineen, asukkaineen; aseta sen sijaan matalia mökkejä, kukkastarhoja ympärille, kukkaspottuja ikkunoille, sukkaa kutovia akkoja sekä hyväntahtoisia, säästeleviä porvareita, aseta määrä-aikoinaan sinne, tänne, kaljuille, harvaa männikköä kasvaville kallioille muutamia kylpyvieraita; anna tämän kaiken yli kaareutuvan pilvisen taivaan katsoa alas aution meren, suuren kirkon, pienen, köyhän, hiljaisen, unohdetun kaupungin puoleen — sitten sinä näet nykyisen Naantalin. Suomen Avignon'illa ei ole edes komeita raunioita muistomerkkeinä lyhyt-aikaisen loistonsa haudalla. Se on "yksinäisen nunnan" kaltainen, joka istuu muistoihinsa vaipuneena ja oudoksuvin silmin kallioltaan katselee uutta aikakautta.
22. Yksi Roineen selkä.
(H. Munsterhjelm).
Roine on kallihimpia helmiä Näsijärven vesistön laajassa järvijaksossa ja levittelee selkiänsä Hämeen sekä Yli-Satakunnan rajoilla. Keskellä metsäisiä kukkuloita ja viljavia peltoja pujahteleikse tämä kirkas järvi, 277 jalan korkeudessa meren pinnan yli, monina selkinä ja salmina, seudun kautta, joka on Suomen ihanimpia, huuhtoellen idässä Kangas-alan harjun juurta. Tämän vesistön monet suuret sekä pienet järvet, Längelmävesi, Roine, Mallasvesi, laskevat Valkeakosken kautta Vanajaveteen, josta sitten, toisen järvijakson läpi juostuaan, kuljettavat vetensä Kokemäenjoen kautta mereen.
Näät suuret vedet näillä seuduilla ovat useammin kerroin väkivaltaisilla myllähdyksillä raivanneet itsillensä uusia laskupaikkoja. Suuret veden nousemiset ja äkilliset alenemiset ovat silloin muutelleet maisemain koko näköä. Estääkseen Längelmäveden tulvia, kaivatti Suomen kruunu v. 1829 läpi sen 200 kyynärää leveän ja 43 jalkaa korkean kannaksen, joka on mainitun järven sekä 6 1/2 jalkaa alemman Roineen välillä. Työ oli suurella huolella tehty valmiiksi, silta rakennettu kaivannon yli ja osa toetta varovasti avattu, koska vesi, yöllä Huhtik. 3:tta päivää vasten 1830, sai harjun löyhän hiedan läpileikatuksi, huuhtoi pois paalutuksen perustan ja viimein vei mennessään tokeen, sillan sekä kaivannon kivetyt reunaimet. Längelmävesi kauhealla voimalla kuohahti Roineesen. Muutamien tuntien kuluessa oli aukko levennyt 10:stä syllästä 20:ksi, Roineen rannikot joutuivat veden valtaan eikä kosken vimma asettunut ennen kuin molempain järvien pinta oli tasan. Silloin oli Längelmävesi alennut 5 jalkaa, 4,500 tynnyrin-alaa oli viljelyksen omaksi saatu, ja Roineen paisuneet vedet vähitellen vuodattivat liikansa muihin alempana oleviin järvihin.