Kukaties on se aavistus tuosta suuresta voimasta, joka ihanan hopeakalvon alla piilee, josta Roineen sinertävät selät ovat saaneet viehättävän vaikutuksensa, Munsterhjelm on kuvannut yhden sen pienemmistä seljistä, joka leikitellen loiskii oikullisesti polvitteleville rannoille. Me näemme mutkallisen tien, yksinäisen purjeen, ilmoihin nousevan savun ja perempänä salmia, jotka toisille seljille vievät. Vasemmalla puolella, aivan reunalla katoaa kaitainen järvikaistale siintymättömiin. Tämän saman Roineen rannalla, Liuksialan kartanossa, itki Eerik XIV:n puoliso, Kaarina Maununtytär, monta pitkää vuotta poikaansa, kruunuansa ja kotimaatansa: hänen kyyneleistänsä, jotka näihin vesiin tippuivat, on Roineen pinta saanut hopealle hohtavan välkkeensä.
23. Salainen viinanpoltto-kota Loviisan saaristossa.
(B. Lindholm).
Kerrotaan Walter Scott'ista, joka itse oli lakimies ja rauhatuomari, että hän välistä ei voinut olla tuntematta mieltymystä rohkeita tullivarkaita taikka muita heidän kaltaisiansa kohtaan. Mutta yhtä vähän kuin sen vuoksi tuon mainion romaaninkirjoittajan laintottelemus on ollut epäluulon-alainen, yhtä vähän myös syytettäneen meidän maalaria luvattomasta työstä, jos joku lainvartija tästä huomaisikin hänen olleen salaisten viinanpolttajain epäluulon-alaisessa seurassa. Hyvänä kansalaisena hänkin varmaan sydämestään soisi, että nuot kolme, jotka tuossa hänen kuvassaan puuhaelevat raskaan viina-ankkurin poiskuljettamisessa, pian joutuisivat lain kynsihin, ja jos jotakin sopisi lukea hänen syykseen, niin se on se, ettei hän ole pannut nimismiehen kiiltäviä nappeja eikä siltavoudin vahvaa sauvaa vilahtamaan hoikkain mäntyin välistä. Hän näkyy tahallaan kuvanneen tuon laittoman työn aivan häiritsemättömäksi, sitä varmemmin voidakseen tuoda kaikki kolme lainrikkojaa tänne yleisen mielen oikeuden eteen.
Maantieto on pitänyt huolen siitä että Loviisan kaupunki saaristoineen, Uudenmaan kaakkois-kulmalla, ilman syyttänsä tulisi pahaan maineesen. Eihän toki voi vaatia, että joku kaupunki tai saaristo siirtyisivät pois edulliselta asemaltaan, senvuoksi että vastapäätä sattuu olemaan Viron rannikko, josta monta monituista veneen täyttä paloviina-tynnyreitä on tullin ohitse salaa tuotu tänne mustina syksy-öinä, kunnes muutamille meidän omista rantalaisista tuli kiusaus itse keittää herkkunestettä Viron votkan sijaan. Ja vieläkin lopullisesti rauhoittaaksemme lainkuuliaisen lukijamme omaatuntoa, voimme lisätä, että maalari tässä on kuvannut tapauksen olleilta ja menneiltä ajoilta, jolloin talollisilta otettiin pois heidän kallis oikeutensa saada itse muuttaa peltonsa vilja myrkyksi, ja jolloin ensi-aikoina salaisia viinakotia kasvoi maasta niinkuin sieniä sateen perästä. Sitten tuli hätyytys-aika varanimismiehineen, palkintoineen ilmi-antajille sekä tuntuvin sakkoineen lainrikkojille, ja seuraus oli se onnellinen, että noista luvattomista viinatehtaista pian vaan oli rauniot jäljellä, kummastukseksi jälkimaailmalle, samoin kuin muinaiset rosvopesät, joita vielä näytetään siellä, täällä Suomen maanteitten varrella. Tämmöisen raunion on meidän maalari löytänyt ja taiteen oikeudella pannut sen tässä jälleen täyteen toimeen, aivan niinkuin muinaisen rosvopesänkin kuva tietysti tulisi siitä elävämmäksi, jos siihen kuvataan lisäksi puoli tusina oikeita rosvoja täydessä saaliin jaon puuhassa.
Paikka on hyvin valittu: yksinäinen, autio saari, tiheä hongikko, ja likellä ranta, joka monin salasolineen, lahdenpohjukka-piiloineen on ikään kuin luotu tullivarkaita varten. Viinatehdas on yksinkertaisinta laatua rakennukseltaan: siihen vaan tarvitaan havu-katos, juuri niin suuri että suojaa ja kätkee laittoman viinapannun ynnä muut siihen kuuluvat astiat ja jäähdytyskorvot sekä valmiin viinan. Yhtä helposti kuin tavara on tehty, yhtä helposti se myös saadaan kaupaksi, eikä ole auttavista ystävistä koskaan puutetta. Nuot molemmat miehet vasemmalla puolella ovat nähtävästi merimiehiä, jotka luvatusta voiton osasta kernaasti ovat apuna. Tuo lihava vaari, joka itsekseen kantaa toista viina-ankkuria ja niin rakkaasti likistelee sitä koukkuisia polviansa vasten, taitaa olla varakas rusthollari, joka jo ennalta on tarkoin lukenut voittonsa markoittain, jopa pennittäin. Pitäähän pyytää itselleen elatusta otsansa hiessä tässä maailmassa. Ponnistus ja liikkuminen on terveellinen hänen pönkä-vatsalleen, ja muutama raippapari tuohon leveään selkään mahtaisi olla vieläkin terveellisempää.
Paloviinan valta näillä kylmillä Pohjan perillä on kovin suuri ja turmiollinen, että se olisi voinut mainitsematta jäädä millään matkalla Pohjanmailla. Tarina kertoo että, koska Herra Jumala oli ihmisen luonut, paha henkikin tahtoi kilvoitella hänen kanssaan, ja loi apinan. Jotain samallaista varmaan myös tapahtui, koska Luoja teki viinin ilahduttajaksi ihmisen sydämelle: kohta ryhtyi paha henkikin puolestaan työhön ja opetti ihmistä viinaa polttamaan. Turhaan on viiniköynnös täällä ikäänkuin laskeunut maan tasalle; turhaan on viinimarja täällä muuttunut jaloimmiksi marjoiksi. Viluinen Pohjanperäläinen tahtoo kiihoitus-ainetta jähmettyneille jäsenilleen, eikä voi mikään, ei laki, ei järki, ei armahtavaisuuden tunne, estää häntä uuttamasta alkoholia leiväksi aiotusta viljasta, Kas se on pimentopilvi Pohjanmaiden yli, mustempi sen mustimpaa syksy-yötä.
Mutta sitä ei ajattele tuo lihava rusthollari tuolla, kallis taakkansa sylissään. Hän vaan lukee voittoansa, ottaen äänettömän hongikon todistajakseen, ettei hän ole koskaan varastanut muuta paitsi perhekuntain onnea, ei ole koskaan murhannut muita paitsi juomareita. Voi sinua rehellistä miestä, kuinka väärin sinun rehellisyyttäs on tuomittu!
Tampereen kaupunki.
(J. Knutson).