Kaljuja harmaakivi-kallioita, mataloita huoneita säännöttömissä riveissä, yksi kirkko, yksi koivu, kaksi korkeaa savupiippua, pari järven lahtemaa, ja tuolla perällä harjuja, joiden epätasainen linja polvittelee taivasrannassa — siinäkös se onkin kaikki? Siinäkös se on Tampere, johon matkalaiset kulkevat, nähdäkseen kappaleen Suomen sydäntä ja ihaillakseen sen tuhansien järvien loistoa.
Ei, ei tämä ole kaikki. Maalari on huviksensa tähän maalannut kuva-arvoituksen, jossa jotain suurta on piilossa ulkonäön mitättömyyden takana. Laajenna kuvan näkö-piiri, niin että näet avaran, välkkyvän järvenselän, niin pitkältä kuin vaan silmäs ulottuu; johda siitä alaspäin leveä, valkeavaahtoinen juova, kulkuväyläksi ankaralle koskelle, joka juopi satojen järvien vedet ja kuitenkin yhä janoo lisää; aseta sen äyräille kuusikerroksisia jättiläis-rakennuksia, joista höyryn, vesi-rattaitten ja koneitten pauhina uupumattomalla uutteruudella yöt, päivät kuuluu, saattaen kosken kohinankin kuulumattomaksi; ympäröi tämä näky jyrkkävietteisillä, metsäharjaisilla selänteillä sekä silmäs eteen avaralle leviävillä viljavilla notkelmilla; silloin se olisi Tampere. Tämä kuva näyttää meille ainoasti yhtä jättiläisen helmankulmaa.
Tampereen kaupunki on Kustaa III:n luoma, mutta itse ajatus kuuluu jo häntä edelliseen "hyödyn aikakauteen". Veden summaton työvoima oli täälläkin, niinkuin muualla Suomessa, kuohunut käyttämättä sivuitse, ja kun nähtiin sen ankaran kosken siellä, täällä pyörittelevän jonkun mitättömän jauhomyllyn ratasta, niin olisi luullut näkevänsä Suomen runon Kullervon — titanien vertaisen voimaltaan — joka oli pantu pientä lasta keinuttamaan. Hyödyn aikakausi keksi että hänen hillitöntä voimaansa saattaisi hyödyllisempiin toimiin käyttää, ja Tampereen kaupunki perustettiin Lokak. 1 p. 1779. Yksi Hattu-puolueen päälliköistä Suomessa, presidentti vapaaherra Boije, soi siihen suuren apunsa, sillä että kaupunkia varten antoi kosken oikeanpuolisen rannan, jota vastaan vasemmanpuolinen yhä vielä kuuluu Hatanpään kartanon alle.
Vv. 1821, 1824 sai Tampere vapaakaupungin oikeudet, jota paitsi suurilla suojelustulleilla masennettiin kaikki kilvoittelu sen kanssa. Tehtaita siihen syntyi englantilaisten rahavarain avulla; mutta kaikesta suojeluksesta teollisuuden uutteruus vaan laimenee. Vasta vapaamielisempäin kauppa-asetusten valtaan päästyä kohosi täälläkin tehdasliike meidän ajan vaatimusten tasalle. Koski nieli miljonia kitahansa, mutta ajoi ne monenkertaiseksi karttuneina jälleen ylös rannoillensa, ikäänkuin kultahietaa. Nyt sen työvoima kehrää ja kutoo villa-, pumpuli- sekä liinakankaita, sotkee ryysyjä paperiksi, ja panee liikkeelle konepajoja ynnä kaikellaisia muita tehtaita. Enemmän kuin 6,000 henkeä työväkeä tottelee työkellojen kutsua; heidän lapsensa kokoutuvat kouluihin; purjevenheet tuovat yhä vereksiä joukkoja kaupungin karttuvan asukasluvun lisäksi. Aikaa on kestänyt, ennen kuin vapautta rakastava, autioissa saloissa kasvanut kansa on tottunut tehtaitten väentunkeesen, umpinaiseen ilmaan sekä yksitoikkoiseen työhön. Mutta kärsivällinen, kestäväinen, oppimaan taipuvainen suomalainen luonne on vähitellen siihenkin tottunut, ja Tampereelta on uusi sivistysmuoto — tehdasteollisuus — levinnyt maamme eteläisten ja läntisten kulmain yli. Tampereen tehtaitten teokset enimmäksi osaksi menevät Venäjälle; mutta omassa maassa kuuluu yhä harvemmassa rukin hauska surina, sukkula on sujahtanut pois emännän ahkerasta kädestä, talon tyttäret eivät enää käy kotikutomissa, vaan puodista ostetuissa vaatteissa, ja tehtaat ostavat pellavat kun ne vielä pellolla kasvavat. Kaikki tämä hiljaa, vaan perinjuurin muuttaa kansantapoja; koneellisuuden rauta-aika on jo saapunut Suomen keskisydämeen. Kone on herrana, ja sen rätiseväin hammasrattaitten välillä liikkuu työväki kaasun valossa, vaaleana ja äänettömänä, niin kuin haahmoparvi.
Kaikesta siitä ei tämä kuva anna mitään tietoa. Se on tehty pohjosesta päin katsoen; avara Näsijärvi on siis alapuolella kuvan kansia, ja siitä lähtevä, tässä samaten näkymätön, ankara koski, kulkee aivan oikealla reunalla noitten tehdasrakennusten sivuitse, jotka tässä vaan parilla törröttävällä savupiipulla osoittavat olevansa olemassa. Vesikaistale tuolla kuvan taustassa kuuluu viherjäisillä kukkuloilla, niemillä sekä saarilla niin kauniisti seppelöityyn Pyhäjärveen — keskusjärveen, joka eri haaroilta ottaa vastaan Näsijärven vesistön vedet ja viepi ne majesteetillisen Nokiakosken kautta sekä läntisten järvien läpi Kokemäenjokehen. Tehtaitten alin-omainen pauhu ei ole voinut tukehduttaa Tamperelaisten ihastusta kauniisen ympäristöhönsä. Ihanat puutarhat kylpevät kosken ryöpsähyttelemässä vesihuurussa, ja kaukana kohinasta ja pauhusta saa väsynyt kävelijä korkealla Pyynikki-vuorella levähdyttää mieltänsä kaukaa kimaltelevain vedenselkäin ihaelemisella.
25. Imatran alku.
Vierasmajasta oikealla virranrannalla käypi polku ylös putouksen niskalle päin. Harva matkustavainen jättänee tämän käynnin tekemättä, ja penkkejä on sille paikalle asetettu, leposijaksi niille, jotka eivät tahdo epätasaisilla kallioilla istua.
Murhenäytelmän kolme eri kohtaa — syy, lankeemus ja sovitus — ovat selvästi eroitettavana tässä luonnon suuressa draama-runoelmassa. Nyt nähtävänä olevassa kuvassa on maalari tuonut etehemme ensimmäisen kohdan, syyn. Virta on lähtenyt hiljaisesta kodistansa, järvestä, kulkien niinkuin ihminenkin elämässään, välin hyrskypaikkoja, välin suvantoa. Hän on alkukoskissa oppinut nuoren voimansa tuntemaan; hän on nuori jättiläinen, jonka sydän kuohuu halusta tulla mainioksi tämän elämän taistelussa, raivata itselleen tietä kalliomuurien läpi, kunnialla kruunattuna päästä tuntemattoman meren syliin. Hän ei pelkää mitään, hän ei tiedä että raskaudenluonnon-sääntö on häntä itseään voimallisempi, hän ei tiedä että hän itse, parhaan voittonsa hetkenä, on räiskähtävä miljoniksi vaahtopisaroiksi. Hän kuvaa itsekästä voimaa, joka ainoasti omaan itsehensä luottaa, tietämättä että silläkin on korkeampi valta ylitsensä, valta, joka häntä johtaa ja on ennaltaan määrännyt hänelle pyrinnön perän sekä tien. Näkemättä vastustamatonta sallimusta, joka häntä syvyyteen sysää, hän kuitenkin tuntee itsessään jonkunlaisen levottomuuden. Katsele näitä ristiin rastiin käyviä kuohu-aaltoja, jotka jo kaukana jyrkkyyden reunasta saattavat mahtavan virran rinnan kohoamaan, ennustaen sen pian tapahtuvaa lankeemusta. Mikä vertauskuva tässä luonnon ilmiössä! Nämät levottomat laineet ovat aivan kuin lakkaamatta vastakkain käyvät, lakkaamatta toisiansa vastaan riitelevät aavistukset, ajatukset ja himot kadotukseen rientävän ihmisen sielussa. Mahtavimmatkin historian jättiläisistä — Aleksanterit, Caesar'it, Napoleonit — ovat kaatumisensa edellisenä iltana tunteneet sielunsa salaisimmassa pohjukassa noita ennustelevia, ristinriitaisia, kalvavia laineita, ja heidän teoissaan on tämä sisällinen taistelu ollut nähtävänä. He ovat voittaneet tämän aavistelevan tunteen, sanoen sitä heikkoudeksi, he ovat rohkeasti niinkuin Imatrakin käyneet tietänsä eteenpäin, ja syvyys on heidät niellyt.
Itse tämä kaikki-nielevä syvyys on jo ollut kuvattuna toisessa paikassa tässä teoksessa. Kolmas kohta, Imatra putouksensa alapuolella, on vielä näkemättä — se hetki, jolloin erilleen ryöpsähtäneet pisarat jälleen yhdistyvät uuteen elämään, ja jolloin loppuun kuluneesta tapauksesta on jäljellä ainoasti tragillisen suuruuden vuosisatoja ihmeyttävä työ: särjetyt muurit ja vapauteen raivattu tie.
Luonnon vertauskuvien vaikutus ihmis-sieluun on huomaamaton, vaan ihmeellisen voimallinen. Harva ihminen — vaikka kuinkin hiljainen, hidasmielinen, mielikuvitusta vailla oleva — lienee kauemmin aikaa katsellut Imatraa sen näljäiseltä, liukkaalta äyräältä, tuntematta itsessään käsittämätöntä, melkein kuin pahan hengen viekoituksesta tulevaa halua syöksemään itsensä alas tuohon kiehuvaan pyörteesen. Moni, sitä tunnetta tunnettuaan, ei ole toista kertaa tohtinut tulla Imatran salaisen viekoitus-voiman piiriin, ja hän on siinä tehnyt oikein, sillä onpa joskus tapahtunut, että kiusaus on tullut kovin suureksi — tapaturmioita on tapahtunut, joiden syyksi on luultu kallioin liukkautta — mutta Jumala yksin tietää Imatran uhrit ja ihmis-sielun synkät syvyydet.