— Antaa heitä tulla tupa täyteen, — vastasi Tuomas osottamatta erinomaisempaa hämmästystä.
— Hiljaa, puhu hiljaa, joku voi kuunnella oven takana. Nyt minä en pelkää mitään, kun sinä olet täällä. Me valvomme täällä yhdessä, kunnes päivä valkenee, ja kun sinä et varmaan ole saanut mitään suuhusi tänä iltana, niin istuppa tähän pöydän ääreen ja syö.
Hiukan kursailtuaan Tuomas istui pöytään. Suuresti rohkaisevaa oli se seikka, ettei ruoka näyttänyt yhtä komealta kuin itse huone. Emännöitsiä ei ollut ylläpitänyt sen paremmin talon ylimyksellistä arvoa, kuin että hän oli antanut esille voin ja leivän lisäksi kääresylttyä, kokonaisia perunoita ja olutjuustoa. Se oli kyllä sangen maukasta, mutta ei erittäin vapaaherrallista.
Tuomaan nauttiessa illallistaan käytämme tilaisuutta katsahtaaksemme hetkeksi portaille. Siellä huomaamme pehtorin hiljaa keskustelevan Eljaan kanssa. — Ja sinä päästit hänet karkuun, senkin pöllö! — huudahti edellinen matalalla, mutta vihaisella äänellä.
— Mitä minä olisin voinut tehdä? —- vastasi Eljas hämillään. — Hän on ensimäinen, joka on kaatanut minut kumoon. Jos se oli itse paholainen, niin kyllä hän kamppasi. Hän antoi minulle aika iskun ja kun pääsin taas jaloilleni, niin oli mies puskenut pää edellä suoraan seinän läpi. Sen minä näin jäljistä.
— Eljas, sinä olet sukkela mies, mutta viina on tehnyt sinut hulluksi. Mene etsimään juomaveikkoasi, hän on varmaan piiloutunut nurkan taakse; sisään hän ei ole päässyt. Alota uudelleen riitaa hänen kanssaan ja lyö häneltä suu kiinni ikuisiksi ajoiksi. Saat sata ruplaa, jos työsi käy nopeasti, mutta käydä sen täytyy. Sitten sinä tulet äitini huoneesen ja odotat määräyksiäni.
— Kyllä, pehtori. Minä väijyn häntä tässä nurkan luona ja muserran hänen kallonsa.
Nyt Sebastian otti esille avaimen ja aukaisi äänettömästi suuren salin oven. Kainalossa hänellä oli tyyny ja kädessä salalyhty.
— On varminta käydä tätä tietä sisään, — mutisi hän itseksensä; — kenties he ovat asettaneet tuoleja ja muuta sellaista toisen oven eteen, mutta täältä he eivät odota ketään… Ensin tyttö, sitten eukko. Mikähän olisi varminta: antaisinko Eljaan heti kantaa heidät avantoon, vai annettaisiinko heidän kuolla häkään? Saadaanpa nähdä, on vielä pitkältä huomisaamuun… Mitäs siellä? Luulenpa vanhojen Drakenhjelmien pilkallisesti nauravan minulle! Enkö olisikaan heidän vertansa? Minusta se on yhdentekevää, mutta sen minä lupaan noille herroille, jotka riippuvat seinillä, että niin pian kuin minusta tulee Rautakylän herra, niin minä riipustan heidät kaikki talliin. Kenraali tuolla täydessä varusteessansa saa olla variksenpelottimena hernemaassani. Nyt työhön… Hiljaa! … he nukkuvat…
10. Löytö ja mielijohde.