Kun hän oli päässyt keskelle lattiaa, niin hän huomasi Lotan.
Hän pysähtyi säpsähtäen. Hän ei voinut irroittaa katsettansa tuosta turvattomasta tytöstä, jota hän oli tullut murhaamaan ja jonka suuret, siniset, ilmeikkäät silmät loivat häneen lujan, levollisen ja kirkkaan katseen, joka vaikutti häneen tenhovoimaisesti. Tyyny, hänen murha-aseensa, vaipui hänen kädestänsä maahan, tumma puna kohosi hänen poskipäihinsä ja hän pyysi änkyttäen anteeksi.
Levollinen, rohkea katse… heikkouden voima, joka on naisen turva ja jolla hän kesyttää käärmeitä ja kahlehtii jalopeuroja, — se se lamautti raa'an murhamiehenkin käsivarren ja saattoi hänet ensi kertaa elämässään punastumaan!
Lotta sanoi — ja hänen äänensä, joka alussa oli hiukan epäselvä, sai pian luonnollisen, kauniin sointunsa: — Tehkää hyvin ja istukaa, herra pehtori! Minä tiedän mitä te tahdotte. Te olette saanut kuulla, että täällä on valmistettu halpamainen salahanke meitä vastaan ja te tahdotte suojella meitä. Kiitos, herra pehtori, kiitos! Te olette rehellinen mies, te ette koskaan voisi sallia vieraanvaraisuutta niin syvästi loukattavan, että antaisitte tehdä jotakin pahaa kahdelle turvattomalle naiselle heidän maatessansa. Mutta me olemme levolliset. Katsokaa isoäitiäni tuolla! Eikö hän nuku niin levollisesti, kuin oman kattonsa alla? Entäs minä sitte? Katsokaa minua, vapisenko minä tai kalpenenko! En, ja se tulee siitä, että meillä on puhdas omatunto ja Jumala meitä varjelee.
Edellisestä olemme nähneet, että Sebastian, vaikka hänen himonsa päästä Rautakylän herraksi oli aina raivoon asti hänet sokaissutkin, tosin kyllä oli raaka, mutta ei paatunut luonteeltansa. Hänen paremmat tunteensa, jotka pahuudessa harmaantunut äiti aina lapsuudesta saakka oli lamauttanut, saattoivat välistä tämän laskuissaan erehtymään, ja sen ne tekivät nytkin. Nähdessään tämän kauniin rohkean tytön ja kuullessaan hänen sanansa hän tunsi kauan tukahutettujen hyvien tunteiden sielussaan elpyvän. Samalla kertaa hän oli sekä ylpeä että nöyrtynyt tytön osottamasta luottamuksesta; sellaista rohkeutta ja taivaallista luottamusta hän ei ollut koskaan nähnyt eikä edes aavistanut. Hän nöyrtyi tämän viattomuuden voiman alle; hän — äskeinen murhamies — seisoi nyt masentuneena uhrinsa edessä.
Ja tästä Lotta sai kiittää naisellista hienotunteisuuttansa, voisipa sanoa mielijohdettansa. Hän olisi voinut antaa Tuomaan puolustaa itseänsä, mutta mikä olisi ollut siitä seurauksena? Hän olisi vedonnut raakaan voimaan; uhka ja viha olisi herättänyt kaikki pahat henget Sebastianin sielussa, olisi noussut taistelu elämästä ja kuolemasta, mutta sovintoa ei olisi rakennettu.
Nyt sitä vastoin Sebastian epäröi ja oli hetken aikaa vaiti. Sitte hän heittäytyi Lotan jalkojen juureen ja sanoi: — Te olette Herran enkeli, mamseli, ja minä — minä olen konna! Minäkin olen tahtonut teidän kuolemaanne, mutta Jumal' auttakoon, se joka notkistaa hiuskarvankin teidän päästänne, se joutuu tekemisiin minun kanssani! Antakaa minulle anteeksi, mamseli, antakaa anteeksi! Nähkääs, minä olen lapsuudesta saakka ollut roisto, minä olen syntynyt ja kasvanut pahuudessa ja itsekkäisyydessä, mutta kun te noin minulle puhutte, ja sanotte minua rehelliseksi mieheksi, niin minä tunnen, että minäkin voisin olla parempi ihminen, jollei… Voitteko antaa minulle anteeksi?
Tänä hetkenä Lotta oli kaunis. On olemassa sielun aateluutta, joka käy perintönä muutamissa suvuissa, ja jota vailla nimen aateluus on tyhjää vähempi. Saattoi sanoa, että Lotassa, siinä seisoessaan levollisena ja arvokkaana ryhdiltänsä, oli jotakin ylimyksellistä sanan hyvässä merkityksessä, jotakin joka johdatti mieleen, että hän oli äidin puolelta jalon perheen viimeinen laillinen jälkeläinen. Raaka rikoksellinen hänen jalkainsa juurella sen tunsi ikäänkuin vaistomaisesti ja hänen päänsä painui yhä syvemmälle hänen sanoessaan: voitteko antaa minulle anteeksi?
— Nouskaa! — sanoi nuori tyttö yhtä levollisesti. — Jumala yksin tuomitsee aikomukset, ettekä te ole minulle mitään pahaa tehnyt. Tiedättekö, keitä me olemme?
— Kyllä, minä tiedän, mamseli! — vastasi Sebastian nousten hitaasti ylös.