Hän sattui juuri oikeaan aikaan nähdäksensä, miten Lisette kaatoi pienestä pullosta ruskeaa nestettä maljaan, johon hän oli sekoittanut vadelmanestettä ja vettä. Vanha viekasteleva vaimo oli hänestä ensi hetkestä saakka näyttänyt epäiltävältä; pahaa peläten hän vetäytyi huomaamatta kiireesti takaisin.
Heti sen jälkeen astui emännöitsiä malja kädessä sisään. — Tämäpä vasta maistuu parooni parasta hyvältä, — sanoi hän hyvin hellällä äänellä, kohottaen maljaa sairaan huulille. — Rakas, vanha herra pitää niin kovin paljon vadelmanesteestä. Hän juopi sen pohjaan saakka ja se häntä suuresti virkistää.
— Olkaa hyvä ja antakaa malja tänne. Minä tahdon maistella olisikohan se liian hapanta.
— Ei ole tarpeellista, minä olen tottunut sekoittamaan sellaista.
— Odottakaa hiukan! — Nuori mies tempasi kiivaasti maljan häneltä, kostutti nesteellä huuliansa, astui taloudenhoitajan eteen ja sanoi äkisti ja ankarasti: — Oletteko myös tottunut sekoittamaan myrkkyä?
Emännöitsiä säpsähti, kalpeni hiukan, mutta tointui heti. — Jos maisteri laskee leikkiä, — vastasi hän, — niin on se melkein liian loukkaavaa minulle, joka niin monena herran vuonna olen hoitanut vanhaa paroonia niinkuin silmäterääni. Minun täytyy sanoa, että maisteri on hyvin pahankurinen, kun puhuu niin kauheita asioita.
— Jos olen tehnyt teille vääryyttä, niin hyvitän sen kyllä kaikella mahdollisella tavalla. Tehän voitte osottaa viattomuutenne mitä helpommin. Juokaa juoma!
— Se on sairasta varten, eikä terveelle aiottu!
— Vadelmaneste ja vesi ei vahingoita ketään ihmistä. Juokaahan vain!
— Minulla ei ole muuta vadelmanestettä enää…