Vanha everstinna ei näyttänyt huomaavan sitä omituista poikkeusta paroonin ajatusten kulussa, mikä aiheutui siitä, että hän näki pukunsa vaillinaisuuden. Hän piti paroonin kuihtunutta kättä kädessään, ja hänen tietämättänsä ilmausi hänen puheesensa jonkinlainen vivahdus kustavilaisen hoviseuran puhelaadusta, kun hän jatkoi: Ei, parooni Drakenhjelm, en minä ojentanut teille kättäni iloitakseni sukulaiseni kärsimyksistä, enkä liioin uudelleen virittääkseni onnetonta perheriitaa. Molemmat me olemme kärsineet, molemmat me olemme vanhat ja meidän lähtömme on lähellä… Tehkäämme siis sovinto haudan partaalla, mon cher vieux baron [rakas vanha parooni]… tehkäämme sovinto ja antakaamme toisillemme anteeksi!
— Te olette oikeassa, serkkuseni! Me olemme molemmat vanhat… eikä kummallakaan taida olla monta vuotta enää elettävänä… enintään kymmenkunta vuotta. — On parasta että me teemme… sovinnon. Minä olen tehnyt teille vääryyttä, serkkuseni… tehän olette onnettoman veljeni… todellinen puoliso… eikö totta?
— Jumalan ja ihmisten edessä, hyvä parooni!
— Tässä on todistuskin! — huudahti Lotta, joka vast'ikään punaisesta kamarista oli tuonut kokoonkäärityn paperin.
— Vihkimätodistusko? — änkytti everstinna innoissansa.
— Niin, vihkimätodistus, isoäiti! — toisti Lotta.
— Voi, hyvä Jumala, tätä paperia minä en voi nähdä, enkä lukea!
— Muistatko, isoäiti, mustalaisen ennustusta Hagan naamiaisissa. Se minkä näette, saattaa teille onnettomuutta; se mitä ette näe, tuo teille onnen! Tästä paperista, jonka sinä näit sinä iltana, jolloin se kirjoitettiin, johtuvat kokonaisen elämän onnettomuudet, ja sama paperi, jota et enää voi nähdä, isoäiti, se on puhdistava rehellisen nimen kaikista solvauksista.
— Jumala on oikeuden Jumala… Lukekaa todistus, parooni!
— Ei ole tarpeen… Foi de gentilhomme [Kunnon miehen luottamus], niinkuin kuninkaalla oli tapana sanoa… Epäilisinkö teidän sanaanne, vapaaherratar? Näiden henkilöiden läsnäollessa… pyydän minä teitä unohtamaan sen vääryyden… minkä teille olen tehnyt… ja nimitän teidät… kaiken omaisuuteni lailliseksi periäksi… siinä tapauksessa, että eläisitte minua kauemmin… Onko tuo nuori tyttö teidän tyttärenne?