BERTEL.
Kun vanki pakoon pääsi.
KÄTCHEN.
Vääryyttä sellaista te sietää ette saa, jos teinä olisin…
BERTEL.
Niin?
KÄTCHEN.
Totta tosiaan ma varmaan kostaisin. Tuon tuolla karkaajaksi myös tulla antaisin, heit' oisi silloin kaksi.
BERTEL.
Ah, viettelijätär, lain mukaan pitäis mun sinut hirttää — kaulahain. Mut armon saat sa, kun armeija Frankihin käy tänään matkaamahan. Joka Ruotsin, Suomen mies ilolla kuolemahan käy eestä kunnian ja sankar'kuninkaan! Mut tänään julma on hän vielä vihassaan, ei mulle, mutta neidilles. Niin mielelläni ma kuolisin, jos se vois auttaa neitiäsi. Ah, munpa kirje sai kuninkaan raivohon. Yön kaiken palanut tuli neitis luona on. Hän rukoili, ma kuulin — sydän mulla suli: "Ah' oon lempinyt, jota vihata mun tuli!" Mit' tietää sanat nuo? Surullist' onpi tää. Mut Kätchen, neitiäs jos rakastat, niin jää luoksensa että hänt' ei solvais sotilaamme. Käy huhu että hän elämää kuninkaamme on uhannut… kas puhe vaarallist' on tuo, se vimmaa sotilaan… jää sinä neitis luo vahdiksi…