Nyt, hölmöt, kuulette!
BERTEL.
Tuoss' on hän!
LARSSON.
Sanonpa:
Se vasta kuningas! Kansansa kantama!
Neljästoista kohtaus.
Raikkaita riemuhuutoja näyttämöllä ja sen takana. Kuningas soturein hartioilla kannettuna, epää liikutettuna heidän vilkkaita rakkaudenosoituksiaan. Lilje y.m. korkeammat upseerit liittyvät kuninkaasen hänen näyttämölle astuessaan. Vähitellen vaikenee sorina.
KUNINGAS.
Takaisin rivihin, lähinnä Jumalaani
ma teitä kiittää saan, te Suomen sotilaani.
Te päivän sankarit! Ma teistä ylpeilen.
Mun uljaat poikani, mist' tulleet lienetten,
ken Saimaan rannoilta, ken Ruotsin malmimailta,
ken Skottein saarilta, Rhein-mailta varjokkailta,
kaikk' ootte urhoja. Ma teille sanon sen:
kuin tänään teki nuo, niin tekis jokainen!
(Jälleen raikkaita riemuhuutoja.)
Kapteeni Bertel, te ja teidän sankarinne!
Mä uusin urhotöin palkitsen työnne. Minne
mun tieni käyneekin, te eessä kulkekaa,
miss' suurin vaara on ja parhain taistellaan.
Tää onko mieleenne? Tää teitä tyydyttääkö?
(Uusia huutoja: eläköön kuningas!)
Mut älköön palkatta nyt mikään hyve jääkö!
(Ruhtinaalle.)
Tylysti ruhtinas lastanne kohtelin.
Hän henkein pelasti, hänet nähdä toivoisin.
(Lähinnä seisovat väistyvät syrjään. Nähdään Regina penkillä lepäävänä.)