LILJE.
Sire, elkää syöksekö huomenna vaarahan!
Miest' tuhatt' ottakaa…
KUNINGAS.
Kuin Lilje? Leikkaathan
näin suomalaistes kunniaa, sen sanon.
Sa tuhat tarjoot, kun ma seitsenkymment' anon.
Mist' asti väkenne niin vähäks arvaatte?
LILJE.
Miljoonain ääntä nyt minussa kuulkatte! Sire, aatelkaa, mit on nyt elämänne meille? Se luoti, tikari, mi tuopi turman teille se portit kohtalon juuriltaan järkyttää, ajan muodot muuttavi, maan piirin pimittää. Te, — yksin enempi kuin kaikki sotalaumat, teit' yksin pelkääpi Wien, Rooma, Juutinraumat. Jos voitoistanne nyt te temmattaisiin pois, niin työnne suuri tää tomuna kohta ois. Te sydän olette täss' ajass' synkeässä, teiss' yksin totuus on ja valonaika lässä. Henkenne säästäkää siis suojaks ajan sen, sill' ilman teitä se pimentyy verehen. Jos piru viisas on kuin kerrotaan, hän hymyy miestemme miekoille, hän leirihimme lymyy hahmossa jesuiitan teitä etsien ja toiveet musertaa hän vuosisatojen.
KUNINGAS.
Jumalaan luottamus on kuninkaiden vahti. Pahalla tahto on, mut silti viel' ei mahti, Ei niinkuin etana voi elää kuningas. Niin suur' ei vaara viel'. Yks viel' on voimakas, Hän, joka kättä tätä käyttää heikkoa ties aseeks aikojen, hän kyllä korvaa turman. Hänen työnsä seisovi. Ja jos ma saankin surman, hän varmaan voimansa voi antaa toiselle mun työni täyttääkseen. — Kuin käskin, tehkätte.
Kolmas kohtaus.
Edelliset, Hovipoika ilmoittaa Ruhtinas Emmeritzin.