OTTO (samaan ääneen). Ja jos he tietäisivät, että toinen heistä jonakin kauniina päivänä saattaa tulla prinsessaksi…
PRINSSI. Kautta kunniani! Sinähän lupaat enemmän kuin voit täyttää!
OTTO (niinkuin ennen). Onneksi ei kukaan täällä tunne meidän inkognitoa…
(Eeva ja Stiina ilmestyvät ikkunaan.)
PRINSSI. Linnoitus antautuu.
OTTO. Ei vielä, mutta aukko on käytettävissä. (Kovemmin.) Kuinka on mahdollista, että noin kauniit silmät voivat olla niin sokeat? Näytämmekö me sitten peikoilta? Eihän meillä ole kynsiä eikä hevosen kavioita.
STIINA (akkunassa). Äiti sanoo, ettei sitä koskaan voi niin tarkalleen tietää.
PRINSSI (Otolle). Siitä sait!
OTTO. Oi, pikku Stiina, jos Fredrik olisi voinut aavistaa, että häntä tuolla tavalla otettaisiin vastaan…
PRINSSI. Oletko hullu?