EEVA. Niin helposti, hyvä herra, ei luonto muutu. En kuitenkaan pidä aivan mahdottomana, että sisareni tytär, jos hän olisi nähnyt veljenne poikaa, olisi kenties taipunut kuuliaisemmaksi sisarentyttäreksi.
OTTO. Rauhaa, ihana Eeva! Rauha ja väliliitto sotaa käyvien valtain kesken! Sallitteko, että minun veljenpoikani tarjoaa käsivartensa teidän sisaren tyttärellenne!
EEVA. Ja minne, jos suvaitsette?
OTTO. Liittokirjaa vahvistamaan.
(Menevät leikkiä laskien oikealle.)
Seitsemäs kohtaus.
Amiraali ANKARSTORM, taluttaen kreivitär DANNESKÖLDIÄ, astuu sisään vasemmalta. Heitä seuraa joukko naisia ja upseereja, jotka seuraavien repliikkien aikana jakautuvat eri ryhmiin ja ihailevat näköalaa.
AMIRAALI. Kas tässä, armollinen rouva, on paikka, jossa voitte hetkisen levähtää. Kävely on uuvuttanut teitä. Nämät eivät ole Ulriksdalin hienoja ruohokenttiä, tai Drottningholman hiekkakäytäviä. Santahamina on paremmin tottunut kuninkaitten askeleihin, kuin ylhäisten naisten käynteihin. Se on samantapainen kuin muukin Suomi: te annatte sille ruusuja, ja se tarjoaa teille petäjiä.
KREIVITÄR. Te olette syntyisin Suomesta, herra amiraali, ja pidätte tervehdyspuhetta maanne puolesta. Minä olen teille kiitollinen huviretkestämme. Santahamina tarjoo viehättäviä näköaloja.
AMIRAALI. Niin, tännehän tahtoi Kustaa Vaasa perustaa pohjoismaitten suurimman kauppakaupungin. Kauppa on oikullinen ja kapinallinen alamainen. Eipä se tottele kuninkaan mahtikäskyjä. Riian voittajan ja Pietarin edelläkävijän sijasta syntyikin tänne vastapäätä vain pieni, viaton pikkukaupunki, nimeltä Helsinki. Te voitte nähdä sen tuolla kauempana perällä. Se lekottelee kuin näkinkenkä päiväpaisteessa niemekkeellä kahden meren välissä. Tuolla näette vanhan kirkon ja jykevän, harmaan kellotornin. Kauempana perällä näkyy vuoret, joiden harjalle ennen muinoin sytytettiin vartiotulia vihollisen lähestyessä. Niitä seppelöi ennen sankka metsä, kunnes ystäväni Ehrensvärd kaatoi maahan sen hongat rakentaakseen Pohjan Gibraltarin.