KREIVITÄR. Mitä, parooni? Olisiko aikomuksenne ollut…?
OTTO. Kyllä, hyvä kreivitär, salajuoni, joka onnistui erinomaisen hyvin! Eeva neiti on viaton. Voitteko suoda minulle anteeksi, että salaa hankin käsiini sen kirjeen, jossa hänelle ilmoititte tänne tulostani ja teidän vaalistanne. Minä tahdoin mieluummin tuntemattomana voittaa hänen suosionsa, ja nyt hän itse julistakoon tuomioni. (Erikseen.) Kylläpä minä olen oppinut julmasti valehtelemaan täällä Suomessa.
EEVA. Armollinen tätini, olisin liian kiittämätön, ellen kaikella kunnioituksella alistuisi tottelemaan käskyjänne. (Otolle.) Hyvä herra, myöskin teidän omallatunnollanne on eräitä kiertoteitä … pyydän teitä vast'edes sulkemaan ne.
KREIVITÄR. Eh bien! älkäämme keinoista kiistelkö, kun kerran olemme perille päässeet. Saan kunnian tässä julkaista meriluutnantti ja parooni Otto Sporren ja sisarentyttäreni, neiti Eeva Lindfeltin kihlauksen. Hänen isänsä on jo antanut suostumuksensa.
PRINSSI. Vilpittömin onnentoivotukseni! (Hiljaa Otolle.) Sinun seikkailusi päättyy onnellisemmin, kuin minun! Oi — tuolla hän on!
(Amiraali ja seurue onnittelevat kihlatuita.)
Kymmenes kohtaus.
EDELLISET. REBEKKA ja STIINA, jotka ovat seisoneet etäämpänä, lähestyvät nyt. KABYS seuraa heitä.
REBEKKA (Stiinalle). Elä pelkää, sinä, minä puhun hänelle kaikki; minä olen tottunut seurustelemaan kuninkaallisen perheen kanssa. (Astuu syvään niijaten ja silmät maahan luotuina esiin prinssin luo.) Teidän korkeasti ruhtinaallisella armollanne ehkä ei ole kunnia tuntea minua. Minä olen Rebekka Degeröstä, teidän armonne palvelukseksi, jos tarvitsette hyvää kotitekoista olutta ja hyvää suomalaista juustoa, vähäsen parempaa kuin tavallinen kinkerijuusto, sen vakuutan teidän armollenne. Liioittelematta uskallan sanoa, teidän kuninkaallisuutenne, että minä pidän kruunun puolta. Kuninkaallinen isäukkonne tuntee minut varsin hyvin, hän on itse ojentanut minulle kätensä ja sanonut minulle — mutta ehkä hän jo on kertonutkin siitä teidän ruhtinaallisuudellenne? Niin, niin, kyllä teidän ruhtinaallisuutenne vielä tarvitsee parranhaivenia leukaansa, ennenkuin teistä koituu niin komea mies kuin kuninkaallinen isäukkonne on. Nyt on seikka sellainen, katsokaa teidän kuninkaallinen armonne, että täällä on ollut karkureita Degerössä viime yönä, ja nuorempi heistä varsinkin, hän on kotoisin Kemiöstä ja, teidän luvallanne, sisareni poika. Armahtakoon, niin — se poika on aika veijari ja joutuu varmaankin aikaa myöten hirsipuuhun, ellei… (katsahtaa ylös) Herranen aika! Hänhän se onkin! (Juoksee tiehensä.)
STIINA (itsekseen). Mikä äidille tuli? Nytpä minun täytyy puhua Fredrikin puolesta, sillä hänen henkensä on vaarassa! (astuu esiin ja niijaa syvään silmät maahan luotuina.) Se on sillä lailla, teidän kuninkaallinen korkeutenne, että äiti tahtoi sanoa, että nuorempi karkuri on minun serkkuni Fredrik ja katsokaa, se on sillä lailla, teidän kuninkaallinen korkeutenne, että hän on minun sulhaseni, hän pitää minusta ja minä rakastan häntä koko elinaikani. (Katsahtaa ylös, lyö kätensä yhteen ja juoksee tiehensä.) Oi, — se on hän!