STIINA. Totuuden! (Itsekseen.) Ja koko elämäni kestää kieltäymykseni!
REBEKKA. Mutta se ei ole minun tahtoni. Minä en anna lastani kerjäläiselle.
AMIRAALI. Erehdytte, muori hyvä. Se mies ei ole mikään kerjäläinen.
Minä tunnen hänet vanhastaan ja tiedän, että hänellä on kelpo talo
oivallisine kalavesineen aivan lähellä Helsinkiä. (Hiljaa Kabysille.)
Ei sanaakaan! Pelastithan kerran henkeni!
REBEKKA. No, jos niin on, ja jos kuninkaallisella majesteetilla ja kruunulla ei ole mitään sitä vastaan, koska minä aina olen ollut heidän puolellaan, niin annan minä suostumukseni.
PRINSSI (Rebekalle). Kuninkaan valta ei ylety sydämen asioihin. Antakaa tyttärenne hänelle. (Hiljaa Stiinalle.) Miksi teit minulle tämän? Ja kuitenkin sinulla on sydäntä, tyttö armahin! Minäpä tahdon olla yhtä jalomielinen kuin sinäkin. (Otolle.) Kuinkahan moni hovin saleissa olisi tehnyt, niinkuin tämä pieni "Degerön tyttönen?"
KABYS. Vihuri ja vaahtopää, Stiina! Joko taas suolavesi räiskähtää raakapuuhun asti! Kiinnitä purjeet! Kurssi suoraan omantunnon satamaan. Herra tosin toisinaan lähettää meille ankaran puuskan, mutta sillä hän vaan koettelee päämme kestävyyttä.
GRIP. Entäs minä sitten, Rebekka muori, entäs minä sitten?
LASSI. Entäs minä sitten, Stiina? Entäs minä sitten?
PRINSSI. Kukin avu ansaitsee palkkansa. Minä koetan tullitarkastaja
Gripille hankkia tullineuvoksen arvonimen — ilman palkatta — ja
Lassille — kuninkaallisen "juoksijan" arvon — ilman saatavia!
AMIRAALI. Aurinko laskee Töölön mäntyjen taa. Juhannuskokot alkavat jo loistaa vuorilla. Kansa palajaa Santahaminasta ja kaikkialta yli vetten kaikuu soitto. Helsingin pieni kaupunki toivottaa meille tervetuloa kauneimmalla kunniaportilla, mikä koskaan on kuninkaanpojalle pystytetty: se on sininen taivas ja lempeä luonto.