OTTO (hiljaa). Sepä on hyvä tietää!
EEVA. Mutta eikö häntä millään keinoin voi saada vapaaksi?
STIINA. Äiti uhkaa kääntyä kuninkaan puoleen siinä asiassa, kunhan vain joku prinsseistä tulee Viaporiin. Eipä siltä, että minulta kosijoita puuttuisi…
EEVA. Eipä suinkaan! Vanha merimies ja tullihaukka ja Lassi sitten!
Niitähän on yksi joka sormelle.
STIINA. Sanon teille jotakin, neiti. (Tuttavallisesti.) Teistäpä, neiti kulta, se äiti onkin enimmin peloissaan. Varo itseäsi, Stiina, sanoi äiti, kertomasta kelienkään ristinsielulle, että neiti on täällä. Tiedä se, sanoi äiti, että hän on täällä inko — inko —
EEVA. Inkognito. Niin, siihen mulla on omat syyni.
STIINA. Mutta jotakin hirmuista se mahtaa olla, tuo inkognitus. Sehän on aina hirmuista mitä ei ymmärrä. Ehkä koko valtakunnan menestys riippuu neidin inkognituksesta.
EEVA. Enkö vielä ole sitä sinulle kertonut? No niin, se on pian tehty. Isäni on köyhä, virasta eronnut sotilas ja minä olen kokonaan rikkaan, Tukholmassa asuvan tätini huostassa. Pari viikkoa sitten kirjoitti hän minulle: "Ma chère! Minä olen valinnut sinulle puolisoksi kelpo miehen. Hänen nimensä on parooni Otto Sporre. Hän palvelee Ruotsin kuninkaallisessa laivastossa ja tulee juhannukseksi sinua läsnäolollansa ihastuttamaan. Olen vakuutettu siitä, että jo edeltäkäsin hyväksyt vaalini ja pysyn minä sinua rakastavana j.n.e." — Lyhyttä ja selvää, niinkuin näet. Mutta minä, joka en tahdo antaa, enkä vastaanottaa sydäntä noin tilauksen mukaan, minä sain päähäni, että tahdon tulla valituksi itseni tähden ja tahdon myöskin itse valita oman mieleni mukaan. Pyysin sen tähden isältäni luvan matkustaa erään sukulaisen luo Helsinkiin, mutta tulinkin sen sijaan tänne äitini vanhan uskotun palvelijan, sinun äitisi luo, ja hän lupaa antaa minun poimia mansikoita Degerön ahoilta, siksi kunnes myrsky on ohitse ja tätini suosikki on kyllästynyt minua etsimään.
OTTO (itsekseen). Sacredieu! Tuolla tytöllä on sydäntä. Minäpä tunnen tuon jutun. Ahaa, armollinen tätini! Hän se siis oli, joka…
STIINA. Miten turhaa vaivaa ne miehet näkevät! Mutta nythän meidän piti lakaista, niinhän se oli päätös?