Sanotko, missä viivyit, hulttio? Kai kylässä taas leikit, tappelit? Se tapaistas! Sait ehkä kauhallisen rovastin padasta? Ja mitä sanoi hän asiaasi? Saanko pitää torpan?
EERO.
Herrainen aika, kyläss' on nyt joulu, on oljet permannoilla, suuret korvot olutta kuohuu. Niin, niin iloinen tän' iltan' olen. Miksikö mä viivyin? Vai tappelin, vai leikin ma? Ohhoh! Moist' ajatella ken nyt ehtis? Puhuu vain sotamiehistä nyt koko kylä, noist' urhoist' uljaista nyt takaa niiden vuoskymmenen. Ja sotamiehelle tään tuvan, jok' on maalla pappilan, ne antaneet on; ja jos tahdot, äiti, täss' asua, niin sovi ukon kanssa. Hei vaan, nyt alkaa meillä ilon päivät, äkseerata nyt joka päivä voin. Te saatte auttaa.
BRIITTA.
Herra siunatkoon! Nurinko maailma on? Kansa hullu? Tupani vievät! Tänne sotilaita vai tuotais? Mitäs, sanoin! Kalmukki on purrut koko kylän!
KAUKONEN heräten ajatuksistaan.
Ken ol' isäs?
Isäsi, poika?
EERO.
Siinäpä se temppu! Sen teille juuri lauloin: sotilas! Jos lisää tietää tahdotte, niin virkkaa voi risti tuolla kirkkotarhassamme ja joka kylän poika. Moinen mies on muistaa helpompi kuin katkismus. Ei laulu ollut mun. Se hänen on. Vaan sitä laulan, omani kuin ois se. Ja siksi laaksoissa ja kunnahilla se soi, kun metsän teitä käyskelen.