Suomi siunaavi Sinua, Suomen kieli kerskajaavi; Semmä tien kuin Suomalainen Sydämmestä siunaelen, Teillen toivotan hyvää!!
Nämä Runot kirjoitti Christfr. Ganander, Pappis-mies Pietarsaaressa, silloin koska edesmennyt Professori Porthan Turussa ulosantoi kirjansa Suomalaisten Runoin laadusta (De poësi Fennica); ja on ensimmäinen näistä samaan kirjaan sisällen otettu.
Susi ja Lammas.
Satu.
Susi suunsa kuivuudessa, Janossa juuri jalossa Virran vierehen samoisi, Juoksi joen partahalle, Kuhun lammas kurkkuansa Tuli kanssa kastamahan. Susi yksin ylemmäksi, Lammas astu alemmaksi. Sudella oli omana Vielä tallella tapansa; Murha mielessä makaisi, Oli tahto tappamahan; Etsi syytä synkiätä, Aivossansa ajatteli Päälle lampahan lakia, Villan kantajan katalan. Ensin sanoovi äkisti Kysyyvi kyllä vihassa: Miksi turmelet minulta, Veden selkiän sevotat? Lammas pelvolla peräti Vastaisi vapisevainen: Kuinka minä kultaiseni Taidan tatroa vetesi? Sieltä vesi vetäyvi, Juokseevi tänne terävä. Kuultua tämän totuuden, Vakaisimman vastauksen, Susi suuttuuvi enämmin, Sanoovi vielä vihassa: Kuuta on kuusi kulunna, Sitte siirtynyt ohitse, Kuin sinä paha sikiä, Pahan elkinen etana Mua kiivaasti kiroisit, Sadattelit sakeasti. Lammas vastaisi vakainen, Ehkä pelvolla peräti: Empä minä emäsäni Ollut silloin siennynnä. Susi suuressa vihassa Sano juuri julmuudessa: Sen on tehnyt selkiästi Sinun ilkiä isäsi, Jonka tähden joutumalla Kostan kohtakin sinulle. Siinä samalla sivalsi Villa-miehen vikkelästi, Surmasi suunsa sisällä, Täytti vahtan vaillinaisen.
Satu semmonen sanottu Niitä taiten tarkottaavi, Jotka ehtivät etua, Syytä juuri synkiätä, Että kaatansa katalan, Satimihin saadaksensa Ihmisen ilman viatta, Lähimmäisen leppeimmän.
Sammakko ja Härkä.
Satu.
Kerran sammakko kokesi, Nälä-kotti näkemähän Kuinka härkä heinikkota Käveli nurmi ketoa, Jota kahto kadehtien Mieli-väärällä väkehen. Sitä kadehti katala, Mielessä pani pahaksi, Ett' oli kaunis kasvannolta Härkä koolta korea, Jonka tähden joutumalla, Ilman kauan kahtomatta Runkonsa ruman peräti Pöllö pöyhisti isoksi; Kysy sitte sikiöiltä, Lausu poika-laumallensa: Olenko minä mitenkä Suurempi härjän sukua? Pojat kielsivät poristen, Toden tunnustit totisen; Kohta sammakko kopea Innossansa ilkiässä Raatonsa ratki vähäisen Kohotti paljo kovemmin, Lausu kanssa lapsillensa, Niinkuin ennenkin äkiä: Totta lienen liiaksikin Koolta härjän kokoinen? Pojat vastaisit vakaiset, Taasen todella todistit: Sua härkä suuremmaksi Vielä näyttäävi vikevä. Sammakko vihan väessä, Vielä ylppiä yritti Näköänsä näyttämähän, Härjän kaltaista katala; Mutta halkesi mukoma, Siinä kaatu kasvatessa Kuoli kummitellessansa.
Niin on yksi ylpeillä Auki kadotus alati.