Halukkaimmin sanoi hän tahtovansa välttää ryntäämistä. Leipzig oli rikas ja hyvin varustettu kaikellaisilla varoilla, jotka sotajoukoille saattoivat tuottaa suurinta hyötyä. Näitä ei rynnäkössä pitäisi häviölle saatettaman, päin vastoin, täytyisi pakottaa kaupunkia antautumaan. Vaan aika riennätti kovasti eikä sallinut viivytystä, sillä keisarillinen joukko parastaikaa marssi Leipzigin avuksi. Sotaneuvoston tuli ilmoittaa, millä keinoin heidän mielestään parahiten voisi pakottaa kaupunkia antautumaan.
Mortaigne, äkkinäisin, oli edellisenä päivänä tehdessään rynnäkköä Paulinerkollegiota vastaan, tullut takaisin survaistuksi ja kärsinyt tappion sekä vaati uutta yleistä rynnäkköä tehtäväksi seuraavana päivänä. Hänen tuumaansa yhtyi myöskin Wrangel, Köningsmark, pfaltzkreivi ja Stålhandske.
Liljehöök ja hänen muassaan Aksel Lille ja Wittenberg pitivät puolustusneuvoja liika vahvoina ja muurinrikkoja vielä sopimattomana ryntäämiseen. Tulisi odottaa tykistön vaikutusta kaksi tahi kolme päivää eteen päin ja sen jälkeen tarjota heille pakkosovintoa.
Slange ilmoitti, että hän oli lähettänyt ulos tiedustelian, jota saattoi odottaa takaisin minä hetkenä hyvään, ja joka oli tuova Piccolominin marssista tietoja. Jos vielä olisi kolme päivää aikaa, niin yhtyisi hänkin Liljehöökin tuumaan ja katsoisi odottamisen edullisimmaksi.
Sotamarsalkka muistutti, että eversti Stenbock kolmen edelle lähetetyn prikaatin kanssa Connevitzin luona vartioitsi vihollisten liikkeitä. "Kenraali Piccolomini", lisäsi hän, "on neljän päivän matkan päässä täältä Lausigkissa."
"Minun tiedusteliani", sanoi Slange, "ei odota vihollisten tuloa; hän etsii niitä sieltä, mistä ne löytyvät."
Ajatukset asiasta olivat erilaisia. Sotamarsalkka, jolla oli suunnitelma valmis, mutta josta hän katsoi parhaaksi olla puhumatta, aikoi juuri lopettaa sotaneuvottelun, kun eräs käskyläinen kutsui Slangea ulos. Hetken perästä tuli tämä takaisin, ilmoittaen, ett'ei Piccolomini ollut Lausigkissa, vaan Gaschevitzissa yhden päivän marssin päässä Leipzigistä.
Tämän ilmoituksen vaikutus näkyi sotapäällikköjen kasvoissa ja liikenteissä. Rypyt Liljehöökin otsassa kävivät vielä syvemmiksi, Lillie väänteli viiksiänsä, Wittenberg pani ylenkatseellisesti jalkansa sen tuolin käsinojan päälle, jossa hän istui. Pfaltzkreivi tarttui miekkansa kahvaan, Stålhandske koputti jalkaansa lattiaan, että kannukset kilahtivat. Wrangel puri harmissaan huuliansa, Köningsmark kuiskasi hymyillen muutamia sanoja Mortaignelle ja tämä katsoi voitonriemulla sotamarsalkkaa, ikään kuin hän olisi tahtonut sanoa: me saamme kuitenkin tapella! Torstenson yksin säilytti järkähtämättömän levollisuutensa, muuttamatta muodossaan vähintäkään värettä.
"Kutsukaa sanansaattaja sisään!"
Hoikka nuorukainen, joka oli puettuna kuten böhmiläiset rummuttajat, ja keisarillisiin väreihin, astui sisään. Hän sai luvan suullisesti kertoa sotamarsalkalle sanomiansa.