"Sinun nimesi?" kysyi sotamarsalkka.
"Urban Niemand, korpraali."
Torstenson hymyili. Verrattuna hänen parrakkaisiin korpraaleihinsa, näytti tämä poika, jonka leuassa ei ollut pienintäkään parran alkua, pojan vaatteisiin puetulta tytöltä.
Piiritys lakkautettiin. Seuraavana päivänä lähti sotamarsalkka ratsuväkensä kanssa tiedusteluretkelle. Sen jälkeisenä päivänä, lokakuun 22. kun viholliset lähenivät, marssi koko ruotsalainen sotajoukko iltapuolella Breitenfeldiin. Tämä tapahtui näennäisellä kiireellä ja epäjärjestyksellä, joten näytti siltä, kun jalkaväki olisi tunkenut tykistön päälle Parthen lautan luona ja hevosväki näytti olevan jalkaväkeä tallaamaisillaan. Stenbock, joka kaupungin ympäri kiertotietä myöden peräytyi pääjoukkoon, sattui joutumaan kahakkaan vihollisten etujoukkojen kanssa ja kannusti vähäisen taistelun perästä hevosiansa. Melkeinpä kyllä kaikki näytti pikaiselta paolta, ja keisarilliset tulivat siitä varsinkin vakuutetuksi, kun näkivät kuokat ja lapiot hujan hajan viskattuna saartokaivantoihin, aseita ja -varustuskapineita ikään kuin suuressa kiireessä sinne tänne heitettynä, vieläpä muutamia kiinni naulattuja oli jäänyt ruotsalaisten pattereihin.
Tämä epäjärjestyksellinen pako oli nyt käytettävänä ruotsalaisten sotajoukkojen perinpohjaiseksi hävittämiseksi. Piccolomini marssi heidän jälkeensä ja seisoi samana yönä myöskin hän Breitenfeldin lavealla lakeudella. Pimeyden tähden ei saattanut vihollisten läheisyydessä marssia. Täytyihän odottaa seuraavaa aamua saadaksensa sitte kukistaa tuo pakeneva sotapäällikkö, joka luultavasti auttamattoman luuvalonsa takia oli kykenemätön täällä kestämään.
Sillä välin kun tuo muuten varovainen ja viisas Piccolomini näki näitä voiton unia, asettui ruotsalainen sotajoukko vielä samana iltana hyvään taistelujärjestykseen ja vietti yönsä varus-asemassa osaksi nuotion ääressä, osaksi ilman suojaa sateen liuottaman maan päällä. Myöskin valkeat olivat niin epäjärjestykseen asetetut, etteivät nekään saattaneet ilmaista joukon asentoa, pikemmin keisarilliset tästä tulivat siihen luuloon, että ruotsalaiset olivat pakotetut väsymyksestä levähtämään, missä kukin joukon eri osasto itsellensä oli sopivimman paikan saanut.
Ylipäälliköt ratsastivat tarkastaen leirissä olevia osastojansa, tullaksensa vakuutetuiksi siitä, että heidän käskyjänsä oli tarkkaan noudatettu. Kenraalimajuri Slange oli lopettanut tarkastuksensa ja viskannut itsensä alas nuotion ääreen. Hän oli alakuloinen ja miettiväinen, jokin ikäänkuin raskautti hänen sydäntään. Valkean loiste antoi hänen syvämielisille silmillensä haaveksivan loisteen.
"Niemand", sanoi hän vieressään seisovalle pojalle, joka oli hänen käskyjään noudattamassa samati kuin ennen Gordonin, "istu, minulla on sinulle jotakin sanottavaa. Mistä sinä minun luokseni tulit Olmützissa?"
"Minä karkasin erään Regensburgissa asuvan juutalaisen luota."
"Samati kuin sinä karkasit Suomesta, nunnain luota, kometianteista, Petrovitzin ryöväreitten luota. Tuon olet minulle kertonut. Sinua kohdeltiin pahoin Regensburgissa?"