"Urban Niemand, saatanko luottaa sinuun?"
"Pyytäkää henkeni, niin minä tottelen!"
"Minä en henkeäsi pyydä, se on sinusta vähäarvoinen. Sinä viskaat sen pois kuten lapsen lelun. Säästä henkeäsi siinä, missä sitä kunnialla voit säästää. Sinä olet karannut maasta maahan, herralta herralle; kuka saattaa luottaa liehuvaan tuuleen? Ole yhtä uskollinen kuin sinä olet rohkea; ole äitisi poika äläkä isäsi! Laita niin, ettäs sotamarsalkalta ansaitset nimen: kestävä, kuten vilpitön sotilas! Minä pyydän enemmän kuin henkesi, minä pyydän uskollisuutta. Saatanko sinuun luottaa?"
"Kyllä, kenraali!" Tuo liehuva tuuli piti itseänsä vahvana kalliona.
"Minä tahdon luottaa sinuun. Me saamme huomenna kuuman päivän; minä en sen iltaa näe. Lupaa minulle, että, kun en enään ole olemassa, sinä viimeiset tervehdykseni viet kahdelle rakkaalle jälkeenjääneelleni, jotka minua itkevät. Karunan kartanossa Suomessa asuu vanha äitini, rouva Elin Roos. Ratsasta Karunaan, kun tulet Suomeen. Sano äidilleni, että minä siunaan häntä kaiken hänen rakkautensa edestä sekä lähetän hänelle takaisin sen kotelon, jossa on hänen hiuksiansa ja jonka hän minulle antoi lähtiessäni. Sinä löydät sen rintani päältä kun olen kaatunut. Tämän sormuksen, jota sormessani pidän, tulee sinun vetää kuoltuani sormestani pois ja viedä se kihlatulleni neiti Agneta von Waldeckille. En tiedä missä hän nyt oleskelee, kentiesi Danzigissa; siitä saat kenraali Stålhandskelta tiedon. Sano hänelle, että minä olen kaiken jäljelle jääneen omaisuuteni hänelle määrännyt. Testamentin määräykset löytyvät Turun hovi-oikeudessa. Ja sano hänelle, että minä kaaduin säilyttäen hänen nimensä uskollisessa sydämmessäni. Oletko ymmärtänyt?"
"Olen, kenraali."
"Seuraa minua huomenna; sota-onni on epävakainen, he saattaisivat ryöstää minun, siinä kun kuolleena kentällä makaan. Katsoppas tässä on sinulle valtuuskirja, jolla sinua valtuutan viemään perille kotelon ja sormuksen! Hyvää yötä! me tarvitsemme parin tunnin levon."
Kenraali jätti palvelialleen kokoonkäärityn paperin.
Ei ainoakaan tähti loistanut. Yön ilma kävi viileämmäksi. Valkeat sammuivat. Äänettömyys, jota ainoastaan vahtien huudanto katkaisi, levisi yli pimeän lakeuden, joka jo oli nähnyt monen sotilaan veren vuotavan ja kohta taas oli näkevä monen tuhannen kaatuvan. Veriset varjot ajoivat toisiansa takaa huutaen hiljentyneellä äänellä sotahuutoaan. Ruskean hevosen ratsastaja seisahutti ratsunsa poppelien alle Linkelwaldissa ja oli valmis huimaa vauhtia päivän koittaessa ajamaan lakeuden yli Breitenfeldin luona.
21. Toinen tappelu Breitenfeldin luona.