Ruskean hevosen ratsastaja sai tarpeensa.
Avaran lakeuden yli Leipzigin pohjoispuolella Schönfeldin, Möckernin ja Breitenfeldin kauppalain välillä ratistelee meidän aikana rautatie, joka Bitterfeldin luona haaroaa oikealle päin Berliniin ja vasemmalle Hampuriin. Maataloja, karjalaumoja, viheriöitseviä puutarhoja ja vainiosarkoja on nyt levinnyt tuolle kuulien rikkirepimälle kentälle, joka vuonna 1631 näki Kustaa Aadolfin taistelevan Tillyä vastaan ja lokakuun 23 p. (marraskuun 2) 1642, näki mestarin oppilaat samassa verisessä leikissä taistelevan toinen toisensa kanssa.
Yön tuuli kuljetti hiljaisen sorinan keisarillisten marssista, kun kulkivat kunnaitten välillä Mörckenin luona. Heillä oli kiire, päästäksensä aikoinaan hyökkäämään pakenevien ruotsalaisten kimppuun ja niitä kaatamaan. Arkkiherttua oli ylipäällikkönä, mutta Piccolomini ei ollut ainoastaan kätenä, hän oli johtavana ajatuksena. Tuo vähäväkisempi, äkkiarvaamatta hätyytetty Torstenson oli kukistettava, ennenkuin Geubriant odotettujen weimarilaisten joukkojensa kanssa ehtisi apuun.
Yhdistetty keisarillinen ja saksilainen sotajoukko 13,000 miestä hevosväkeä ja 6,000 miestä jalkaväkeä järjestettiin ennen päivänsarastusta tuon vuodesta 1631 hyvin tunnetun Linkehvaldin metsikön edustalle melkein suorastaan etelään päin Breitenfeldistä, — se oli sama, selästä suojattu paikka, jonka Kustaa Aadolf oli valinnut joukollensa 11 vuotta sitten. Ruotsalainen sotajoukko levisi edemmäksi pohjoiseen, Tillyn entiseen leiripaikkaan, Breitenfeldin lounaiselle puolelle, mutta vetäytyi ennen taistelua enemmän itään päin asettaaksensa rintamaa rintamaa vastaan. Keisarillisten 46 vankkaa tykkiä De Suysin hoidossa asetettiin samalle kunnaalle, kuin ruotsalaisten 1631 ja niitten 70 kanuunaa, enemmiten kevyttä tykistöä, anasti nyt sen kunnaan, jossa Tillyn tykistö silloin oli ja joutui saaliiksi. Asema oli siis täydellisesti joutunut vaihetukseen, ja jos voitto kasvoi maasta, kuten voikukat, olisi sen pitänyt kasvaa vieläkin siinä, missä se oli kasvanut ennenkin.
Ruotsalaisessa leirissä oli kaikki äänetöntä, liikkumatonta siksi, että päivän ensimmäisessä valonsäteessä saattoi erottaa Breitenfeldin kirkontornin. Aamurummmutus kuului. Jo seisoi jokaisen rykmentin rintaman edessä sotapappi, pitäen rumpua alttarinaan, ja rukoillen Jumalalta, joka joukkojansa kaitsee, apua ja voittoa. Tunnus-sana annettiin. Se oli heijastus aamurukouksesta: Auta, Herra Jesus! Hilf, Jesus, der Herr! Kuolemanhätä kyllä opettaa rukoilemaan. Myöskin ne, jotka usein unohtivat Vapahtajan pyhän nimen ja kiroilivat, mainitsivat sitä nyt kunnioituksella, kuten se olisi ollut heidän kilpensä, taikakalunsa ja voittonsa. Myöskin keisarilliset etsivät samaa turvaa: Jesus Maria! Ja odottaen sotamerkkiä hymyili ruskean hevosen ratsastaja ivallista hymyilyään, kun hän kuuli kahden sotajoukon avuksi huutavan iankaikkisen rakkauden nimeä siinä silmänräpäyksessä, jolloin miekkaansa tarttuivat hakataksensa toisensa palasiksi.
Molemmat joukot olivat asettaneet sivustalle hevosväen, sekä jalkaväen ja tykistön keski-rintaan. Ruotsalaisessa sotajoukossa oli 9,000 ratsumiestä ja 6,000 miestä jalkaväkeä. Siinä oli ruotsalaisia, suomalaisia, saksalaisia ja kaksi ratsasjoukkoa puolalaisia. Oikean sivustan ensimmäisessä linjassa ratsasti Wittenberg Turun läänin ratsuväen etupäässä ja toisessa linjassa Stålhandske Uudenmaan ratsuväen kanssa. Näitä vastaan seisoi kenraali-tykistön-päällikkö Borneval ja kenraalivahtimestari Buchheim. — Keski-rintamassa seisoivat Liljehöök, Wrangel ja Mortaigne; pohjalaiset kauimpana oikealla ensimmäisessä linjassa ja porilaiset kauimpana oikealla toisessa linjassa. Heidän takanansa oli kenraalimajuri Lillie reservin kanssa. Näitten vastustajina olivat kenraalivahtimestarit Camillo Gonzaga, Webel, Fernamond ja Enckeforth. — Ruotsalaisten vasenta sivustaa johti ensimmäisessä linjassa Slange, toisessa sijassa Köningsmark, Hannibal Gonzagaa ja De Bruaytä vastaan keisarillisten oikeassa sivustassa. Näitten ulkosyrjissä liehuivat sodan heinäsirkat, urhoolliset, saaliinhimoiset kroatit.
Tuskin nuot molemmat sotajoukot saattoivat ensimmäisen päivän valossa erottaa toistensa asemaa, ennenkuin keisarillisia kohtasi odottamaton näky. Oli jahtiaika; he olivat odottaneet saavansa iloisen ajojahdin, keihäs pakolaisen selkään, miekanlyönti hänen niskaansa ja runsaat saaliit ryöstettäväksi. Mutta hän tuli heitä vastaan, tuo tuhmanrohkea pohjan-asukas, jonka he luulivat olevan kiireisellä peräytymismatkalla. Hän tuli kauniimmassa sotajärjestyksessä, mikä vielä koskaan on sotilaan silmää ihastuttanut. Hän uskalsi todellakin; — hyvä, sepä tulisi hänelle kalliiksi, koska sotaa ei enään saatettu välttää. Piccolomini oli sukkeluudella voitettu ja hän vannoi kostoa.
Tykit olivat Torstensonin mieli-aseet. Hän antoi keveiden tykkiensä, "puoli kartauerien", joiksi niitä silloin nimitettiin, alkaa taistelua. Se kävi pian, mutta epämukavasti alituisissa käännähdyksissä eteen päin samoavan joukon etupäässä. Tykin laukauksiin vastattiin ja kenttä oli kohta savupilven verhossa. Sotamarsalkka ratsasti eturintaman edessä keskirintamassa päällikkökuntansa ympäröimänä. Hänen sivullaan ratsasti pfaltzkreivi Kaarle Kustaa, lähinnä hänen takanaan kenraalikommissari Grubbe, ratsumestari Rabenow ja sihteeri Luast. "He eivät huonosti tähtää", sanoi Torstenson. "De Suys ymmärtää valita tykkimiehiä, jotka näkevät rotan tuhannen askeleen päässä."
Samassa hetkessä kuului ilmassa vitjaluodin omituinen vinkuna. Hevoset ja ratsastajat viskattiin maahan siihen tomupilveen, jonka kuula riisti ylös vainiomullasta. Takana oleva lähin rivi seisattui. Nyt vedettiin esiin kuolleita ja haavoitettuja, verisiä ja kuolleitten hevosien alle kaatuneita. Torstenson nousi vahingoittumatta kuolleen hevosensa alta ja astui oitis toisen selkään. Hänen turkiksilla sisustettu liivinuttunsa oli kadottanut liepeistään kappaleen ja sillä maksanut hänen veronsa hävittäjälle. Pfaltzkreivi, vastainen Kaarle X Kustaa nousi myöskin, ei ollut raamukettakaan saanut ja oli pian taas satulassaan istumassa. Rabenow nilkutti; hän oli kaatuessaan väännähtänyt jalkansa. Grubbe oli rikkiriistettynä kahteen osaan ja Laust vietiin toivottomassa tilassa reservin välskärin luo.
Luoti oli lähtenyt samalta matalalta kunnaalta joka lähetti esimmäisen ruotsalaisen luodin 1631, sen joka vei Tillyn vieressä olevalta keisarilliselta everstiltä pään.