Sigfrid mestari kiitti lasten puolesta syvällä kunnianosotuksella.
"Jumala palkitkoon näitä jaloja herroja heidän armeliaisuudestaan ja antakoon heidän saada iloa näistä lapsista! Minä piirrän näitten jalojen herrojen muistiksi heidän armolliset lupauksensa ristitodistukseen."
Matkalle oli kiirettä. Herrat palasivat rekiensä luo, saamatta edes sitä kupillista kahvia, jota meidän aikanamme köyhinkin torppa olisi voinut vieraanvaraksi tarjota tällaisessa tilaisuudessa. Mennessään ulos, sanoi tullimestari Lauri Palikka herralleen, ritarille:
"Näkikö hänen armonsa tuota kuollutta?"
"En", vastasi Aake herra välinpitämättömästi.
"Minä näin hänen, ja olen nähnyt hänen kerta ennen elävänä hienommassa muodossa, mutta en vain muista missä."
"Sinä joit liiaksi olutta eilen illalla, Palikka."
"En sitä usko, teidän armonne."
Kun herrat olivat menneet, osotti tullimies Lydik Larsson myöskin vuorostaan halua jalomielisyyteen.
"Mahtavat herrat", sanoi hän "ajattelevat vain sitä, mikä lähinnä silmäin edessä on. Mitäpä he huolisivat siitä, miten kuollut maahan saadaan! Tässä, ihmishyvät, annan teille kaksi taaleria, joten saatte hänelle kristilliset hautajaiset. Joskin tuo ihminen on ollut mustalainen, niin se ei minuun koske, hänen tulee saada kristilliset maahanpaniaiset."