Hagar ja Tommu näkivät tuon pienen ratsastajan kiitävän maantietä pitkin länteen päin. Muutama hetki sen perästä näkivät he voudin miesten kiireesti ratsastavan samaa tietä ja ne olivat paremmassa varustuksessa ja sen lisäksi oli heillä aseet.
"Ne ottavat hänen, ne lyövät hänen kuoliaaksi!" huusi Tommu sekä juoksi vanhempainsa luo, vaarasta ilmoitusta viemään.
"Ei kukaan Piiliä ennätä!" lohdutteli häntä Hagar, yhtä ihastuneena kuin veljensä, ja supisti kokoon huulensa melkein sellaiseen vihellykseen kuin Bennunkin.
Mitenkä nyt tuo jahti olisi päättynyt, vaikka Piili olikin liukas, on epätietoista, kun sekä hevonen että ratsastaja ilman päämaalia tekivät ensimmäisen pienen matkansa maailmaan. Mutta Bennu ei kauaksi ennättänyt, ennen kuin häntä tuli maantiellä lännestä päin vastaan lukuisa joukko vaunuja ja ratsastajia hitaassa kulussa. Bennu taputteli Pilliänsä kaulalle, — ainoa keino millä sitä saatti ohjata — ja ratsasti huimaa vauhtia maantien sivulla olevaan kaskeen. Yksi hyppäys, ja Piili kompastui etujaloillaan kantoon; sen miehekäs ratsastaja luisui hevosen kaulan ylitse alas kaskeen.
Joukko tuolla maantiellä kuuli jonkun komentosanan ja seisattui.
"Mikä nasikka se on, joka tuollaisen hevosen kantoihin turmioon ratsastaa?"
Tämä puhuja taaskin ei ollut mikään vähä-arvoisempi henkilö, kuin sotamarsalkka, herra Aake Tott, joka oli tullut noille tavallisille jahtimatkoille Kirkniemeen. Vuodet ja haavat olivat vihdoin vaatineet tätä voimallista miestä vaunuissa ajamaan pitemmillä matkoilla. Mutta paitsi urhoollista ratsastajaa sekä osavaa miekanlyöntiä, ei Aake herra koko mailmassa tietänyt mitään ihailtavampaa kuin uljaan juoksian, sellaisen, kuin Bennun Piili.
Poika tuotiin esiin, punaisena ratsastuksestaan, vaan rohkeana ja ynseänä. Hän luuli, että voudin väki oli saanut hänen kiinni. Aake herra antoi tuoda esiin hevosen, joka kaikeksi onneksi havaittiin olevan vikaantumaton.
"Hyvät herrat", sanoi suosiollisesti sotamarsalkka aatelisille herroilleen, "onko kukaan nähnyt uljaampaa lapaa taikka kauniimpaa polventaivetta? Älkää puhuko puolalaisten juoksiain hienoista sääristä; kontio vieköön, ne eivät kestä sitä, mitä nuot käpälät kestävät! Mitä lajia luulette sen olleen, jolla minä Grebinissä ratsastin? Suomen rotua, hyvät herrani, aivan ihan kuin tuo tuossa. Stålhandske ei ratsastanut paremmalla Breitenfeldissä. Tuosta talonpoikais-konista jotakin tehdä saattaa, sen täytyy tulla omakseni."
"Se on minun", vastasi pikku Bennu.