Aake herra oli jo aikaa unohtanut tuon vähäpätöisen tapahtuman. Hän ei nytkään olisi sitä huomioonsa ottanut, ellei hän olisi muistanut herra Juho Kurkea, jonka kanssa hän monasti oli riitaantunut.
"Mustalaislapset?" matki hän. "Kysyppä pojalta tuolta, kuinka vanha hän on."
"Yhdeksän vuotta", ilmoitti tallimestari.
"Sopii aivan. Kymmenennellä vuodella. Kyllä sen huomasin noista korpin-ikkunoista. Mutta ratsastajakykyä siinä nulikassa on, olkoon hän vain minun kummipoikani."
"Se oli siellä, kuin minä sen kuolleen näin, hänen äitinsä, jonka kerran ennenkin olin nähnyt", uskalsi tallimestari lisätä, suosikin tavallisella rohkeudella. "Nyt muistan, missä hänen olen nähnyt. Se oli sen edellisenä talvena, Marienburgissa, kohta Wallhofin tappelun jälkeen, jossa teidän armonne yhdellä ainoalla lyönnillä halkasi puolalaisen, rynnäkkökypärästä satulapuuhun asti. Kuningas-vainajan täytyi lähteä Tukholmaan ja siellä pidettiin kestiä ennen hänen lähtöänsä. Sinne tuli mahtavia rouvia ja röökinöitä Riiasta. Yksi oli aivan nuori ja ihana silmistään, hän loisti kuten auringonpaiste, sillä hänellä oli kalliita kiviä hiuksista vyöttimeen asti. Teidän armonne, se oli tuo kuollut tuolla torpassa… se oli kerjääjänainen!"
Aake herra nauroi.
"Tuota tuommoista sinun sopii kertoa kumppaneillesi sateisena syys-yönä, kun varus-asemassa taivas-alla istutte pullonne ääressä. Kuinka monta pikaria sinä tyhjensit kuninkaan kestissä kumppaniesi kanssa?"
"Kaksi", vastasi Lauri Palikka levollisesti ja matkaa jatkettiin
Kirkniemeen.
4. Karjan Pappilassa.
Mitä hänen tietää tarvitsee?