Tullimies Lydik Larssonilla oli ollut, yhtä kuin noilla mahtavilla herroillakin, toimia, jotka estivät häntä ajattelemasta kaukaisen torpan lapsia. Hänellä oli ollut kaikenmoisia rettelöitä, sitte kuin Saksan suuri sota oli alkanut niellä kaikenlaisia tavaroita sekä ottaa takavarikkoon tarpeellista kuljetusta varten liikkuvia laivoja. Hollantilaiset olivat tulleet raivoihinsa, sitte kuin kuningas oli voittanut uusia, laajoja Itämeren rantamaita, ja tehnyt haittaa heidän edulliselle kaupallensa, jota he Dantsigissa harjoittivat. Sen lisäksi vielä oli Lydik Larsson ottanut toimekseen hankkia melkoisia tavaramääriä kruunulle, jotka, samalla kun täyttivät hänen kukkaronsa, sekä kartuttivat hänen asioitsiamainettansa, lisäsivät koko kasan uusia huolia hänen neuvokkaaseen päähänsä.
Nyt hän oli matkalla Tammisaareen siinä aikeessa, että ostaisi kruunun varalle humaloita. Sotamies, joka urhoollisesti tappeli, ansaitsi myöskin välistä muutaman olutlasin ilokseen. Mutta humalavarat Tammisaaressa olivat loppuneet ja tullimies poikkesi paluumatkallaan pappiloihin, saadaksensa sieltä mitä hänen hankintamäärästään puuttui.
Kun Lydik Larsson kesällä, sen tapahtuman jälkeen, joka pikku Bennun kohtalon muutti, eräänä päivänä astui Karjan pappilan suureen tupaan, näki hän Kirkkoherran, Pietari Mathiaksenpoika Tavian, puheessa erään talonpoikaisvaimon kanssa, jonka muassa oli pieni tyttö.
"Mitä sanotte, Dordei muori?" kysyi, otsaansa rypistäen sielunpaimen, jonka luona sinä päivänä juuri tungokseen asti oli käynyt juuston ja kesävoin tuojia joka savusta. "Mitä sanotte? Kirjoja? Mitä te kirjoilla teette?"
"Niitä tarvitsen tyttöä varten, arvoisa isä", vastasi torpanvaimo. "Hän kiusaa minua yöt päivät ja tahtoo minua lainaamaan kirjoja pappilasta, sillä arvoisa isä kyllä sen ymmärtää, ettei köyhillä ihmisillä ole varaa hankkia niin kallista oppia."
"Anna hänelle katekismus!"
"Sen hän osaa ulkoa kannesta kanteen. Arvoisa isä muistaa kyllä lukukinkerit."
"Noh, anna hänelle virsikirja!"
"Sen hän myöskin ulkoa osaa. Kun minä kirkossa veisaan ja hän istuu vieressäni penkissä, muistaa hän joka värsyn ulkoa sekä tietää millä sivulla se löytyy."
"Noh antakaa hänelle Raamattu, jos teillä raamattua on! Minä tuumaan, että siinä on hänellä sekä meillä kaikilla miettimistä koko elinajaksemme."